Rantatunneli poistaa pullonkaulan

Rantatunnelin rakentaminen parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä edistää Tampereen keskustan kehittämistä. Se vapauttaa Näsijärven rannalta tonttimaata noin 3 600 asukkaan Ranta-Tampellan asuinalueeksi.

Siirsimme Rantaväylän Santalahden ja Naistenlahden välisen osuuden Suomen pisimpään, 2,3 km pituiseen maantietunneliin, joka alittaa myös Tammerkosken. Tunnelin lisäksi hanke sisältää kaksi eritasoliittymää tie- ja katujärjestelyineen. Hankkeessa parannetaan 4,2 kilometrin pituudelta valtatie 12:ta.

Allianssissa on yhteistyön voimaa

Rantatunnelihanke on toteutettu allianssimallilla, johon kuuluvat lisäksemme Tampereen kaupunki, Liikennevirasto, insinööritoimisto Saanio & Riekkola Oy ja A-Insinöörit Suunnittelu Oy. Allianssi on uraauurtava toteutusmalli Suomessa. Siinä asiakas ja palveluntuottajat suunnittelevat ja toteuttavat hankkeen yhdessä, yhteisellä organisaatiolla ja yhteisillä päätöksillä. Kaikki voittavat, kun hyödyt ja riskit jaetaan.

Allianssiyhteistyössä syntyneillä innovaatioilla pystyimme vähentämään työmaasta aiheutuvia häiriöitä, säästimme kustannuksia ja nopeutimme työn etenemistä. Yksi allianssin innovaatioista oli suunnitellun ajotunnelin paikan vaihtaminen.

”Teimme työmaan keskelle ajotunnelin olemassa olleesta Näsinkallion liikuntahallin työtunnelista. Näin pystyimme etenemään keskeltä louhimalla kahta tietunnelia kohti itää ja kahta tietunnelia kohti länttä. Ilman tätä innovaatiota louhinta olisi jouduttu aloittamaan keskeltä nykyistä Rantaväylää, ja nykyliikenteelle olisi pitänyt rakentaa kiertotie aivan Näsijärven rannan tuntumaan”, Rantatunnelin Allianssin projetipäällikkö Esko Mulari sanoo.

Kaksivaihesen Rantatunnelihankkeen kehitysvaihe ajoittui vuosille 2012–2013, ja toteutus käynnistyi lokakuussa 2013. Tunneli avattiin liikenteelle 15.11.2016, puoli vuotta etuajassa aikatauluaan. Hanke voitti Suomen Rakennusinsinöörien Liiton vuoden 2016 RIL-palkinnon.

Aja Yle:n kyydissä Suomen pisimmän tunneli läpi keväällä 2016.

Neliosaisessa videosarjassamme pääset tutustumaan Rantatunnelin syntyyn vaihe vaiheelta.

Rantatunnelin tarina, osa 1/4
Rantatunnelin tarina, osa 2/4
Rantatunnelin tarina, osa 3/4
Rantatunnelin tarina, osa 4/4

Tiedot

Tampereen Rantatunneli
Tampereen kaupunki, valtuuttanut Liikenneviraston toimimaan hankkeen ajan edustajanaan
Tampere
Suomi
2017