Räjäytysten ammattilainen

Kymmeniä kiloja dynamiittia kaupunkialueella tai kymmeniä tuhansia kiloja nestemäistä kemiittiä Lapin korvessa. Paljon pamautuksia mahtuu työmaapäällikkö Juha Viitalan työpäiviin, sillä hän johtaa työmailla räjäytystöitä.

"Siitä on aina lähdettävä, että huolellisistakin varotoimista huolimatta tämä on vaarallista työtä. Samalla se on myös mielenkiintoista, sillä tykkään haastavista tilanteista ja työkulttuurimme vapaudesta."

Juha aloitti työt Lemminkäisellä kahdeksan vuotta sitten vielä opiskellessaan maa- ja kalliorakentamista Saimia-ammattikorkeakoulussa Lappeenrannassa. Tätä nykyä hänen vastuualueeseensa työmailla kuuluvat esimerkiksi turvallisuussuunnitelmat, poliisi-ilmoitukset, työvaihekohtaiset louhintasuunnitelmat, räjäytystyön johtaminen, kenttäkohtaisen panostuksen suunnittelu, tärinämittausten raportointi sekä yhteydenpito viranomaisiin ja lähialueen ihmisiin.

Kenties parhaiten mieleen on jäänyt eräs Lempäälän kivenottopaikan lähellä asuva vanhempi rouva, jota räjähdykset pelottivat. Vanhemmilta kollegoilta perimänsä tavan mukaan Juha kävi pitämässä rouvalle seuraa räjäytysten ajan.

"Ylipäätään koetan pitää aktiivisesti räjäytysalueiden ihmisiin yhteyttä. Monet vihaiset puhelut jälkikäteen jäävät väliin, kun ihmiset kuulevat esimerkiksi, ettei ikkunoita helisyttävä paineaalto ole vaarallinen tai riko mitään."

Teksti ja kuvat: Juho Paavola

17.11.2015

20 tykkäystä