Asfalttia Pohjois-Ruotsiin

Andreas Wiklund, 31, toimii Lemminkäisellä Ruotsin aluejohtajana koko pohjoisimman Ruotsin kattavalla Västerbottenin ja Norbottenin alueella. Hän johtaa noin 40-henkistä teidenpäällystysjoukkoa.

Västerbottenin ja Norbottenin alueen asiakkaita ovat sekä kunnat että valtion liikennevirasto Trafikverket. Tänä vuonna alueella urakoidaan noin 20 isoa päällystyskohdetta.

Pohjois-Ruotsin päällystysurakat johdetaan nykyisin Ruotsin organisaatiosta käsin, kun ne aiemmin organisoitiin Pohjois-Suomesta. Andreas asuu viikot Luulajassa, mutta vakituisesti Vaasassa.

Tammi-helmikuussa Andreas laskee asiakkaille urakkatarjouksia seuraavan kesäkauden päällystystöistä. Hän suunnittelee päällystysprojektit eli vastaa siitä, että koneita, työvoimaa ja asfalttimassaa on kussakin kohteessa oikea määrä oikeaan aikaan ja siirtymät kohteesta toiseen sujuvat saumattomasti.

Kiireisin tekemisen sesonki on kesäkuun alusta lokakuuhun – asfaltointi päästään aloittamaan lumien sulettua, ja tiet on saatava päällystetyiksi ennen talvea.

Päällystysurakoita tekee Pohjois-Ruotsissa kolme tiimiä, joista kahden tiimin työntekijät ja kalusto tulevat Suomesta. Alueen kolmella asfalttiasemalla valmistetaan asfalttimassaa, jota levitetään tänä vuonna Pohjois-Ruotsin teille noin 170 000 tonnia.

Lemminkäisellä on toimisto Luulajan keskustassa. Andreas tekee itse päivätöitä, mutta päällystysmiehet työskentelevät usein öisin. Työturvallisuudesta huolehditaan työmailla tarkasti, ja kunkin maan erilaiset säädökset otetaan huomioon: Ruotsissa viranomaisvaatimuksia päällystystöille on paljon enemmän kuin esimerkiksi Suomessa.

Teksti: Pirkko Koivu
Kuvat: Kai Tirkkonen

24.8.2015

17 tykkäystä