Anne Agnvall

Anne työskentelee HR Country Managerina Ruotsissa.

Olen syntynyt Oulussa, Pohjois-Suomen suurimmassa kaupungissa. Opiskelin Helsingin kauppakorkeakoulussa ja työskentelin HR:n sekä liikkeenjohdon konsultoinnin parissa Helsingissä kymmenisen vuotta ennen muuttoa Tukholmaan vuonna 2006. Ennen Lemminkäiselle tuloa työskentelin Ruotsissa HR-tehtävissä muun muassa IT-, pankki- ja vakuutusalalla.

Aloitin syyskuun alussa HR Country Managerina. Olen tällä hetkellä ainoa HR-työntekijä Ruotsissa, joten työkenttääni kuuluvat kaikki henkilöstöasiat hallinnollisista kysymyksistä operatiivisiin ja yritysstrategisiin keskusteluihin. Olen mukana sekä päällystyksen että infraprojektien maakohtaisissa johtoryhmissä sekä konsernin maiden välisessä Group HR -johtoryhmässä.

Parasta työssäni on vuorovaikutus ihmisten kanssa. Haluan tehdä työtäni bisneslähtöisesti, arvomaailmamme mukaisesti sekä yksilön tarpeita kuunnellen. Tunnen olevani palveluammatissa ja olen onnistunut tehtävässäni, kun esimiehet, johto ja työntekijät kääntyvät puoleeni luottamuksella.

Arvot ovat lähellä sydäntäni. Haluan olla mukana rakentamassa yhdessä Lemminkäistä, jossa tuemme toinen toistamme arvojemme mukaisessa toiminnassa oman työarjen ja päätösten tasolla sekä keskinäisessä vuorovaikutuksessa.

Karina Tommik kysyi, mitä arvostan eniten työkavereissani? Arvostan ratkaisukeskeisyyttä, avoimuutta, reiluutta ja rehellisyyttä. Jotta voimme kehittyä omissa työrooleissamme, tarvitsemme rakentavaa ja rehellistä palautetta työstämme sekä avointa keskusteluilmapiiriä, jossa myös eriäville näkökulmille on tilaa.

Haluaisin kysyä kollegalta, mikä on innoittavinta juuri rakennusalalla toimimisessa, mikä haastavinta?

Tapaa edellinen haastateltavamme
Karina Tommik

Teksti:
Kuva: Erja Lempinen

15.12.2015

5 tykkäystä