Rantatunnelin louhinnat päättyivät

Tampereen Rantatunnelin puolitoista vuotta kestäneiden louhintojen valmistumista juhlittiin kesäkuussa perinteisin suomalaisin pohjantervajaismenoin.

Louhintatyöt Tampereen Rantatunnelissa kestivät reilut puolitoista vuotta ja päättyivät 17.6.2015 pohjantervajaistilaisuuteen. Kiveä on louhittu yhteensä 650 000 kiintokuutiota, joka vastaa noin 100 000 autokuormallista, autoletkaa, joka ulottuisi Helsingistä Liettuaan.

Seuraavaksi pääsevät vauhtiin tunnelin muut työvaiheet, kuten tien, verhousrakenteen ja teknisten tilojen rakentaminen sekä teknisten järjestelmien asentaminen.

Suomalainen maanalaisen rakentamisen traditio

Pohjantervajaiset ovat suomalainen kaivos- ja tunnelirakentamisen perinne, jonka juuret ovat satojen vuosien takaisissa yrityksissä – yleensä tuloksettomissa - tiivistää alkukantaisia kaivoksia tervalla. Terva sopi paremmin veneiden ja talojen tiivistämiseen.

Symbolinen tapa jäi kuitenkin elämään. Edelleen hankkeiden lopuksi juhlitaan rakentajia ja "tervataan pohjaa" pahojen henkien karkottamiseksi kohteesta. Seremonia vastaa kansainvälistä "genomslagsfestiä" [ruotsiksi; kääntäjä, tarkista mikä on oikea kv-termi] sekä talonrakentamisen harjannostajaisia. Tilaisuus on ennen kaikkea rakentajien oma juhla.

Suomen lemminkäiset ovat vieneet ahkerasti perinnettä myös muihin maihin. Viimeksi viime lokakuussa Ruotsin Kiirunan kaivoksella tervattiin pohjaa urakkamme päätteeksi.

Teksti: Riikka Vuokila
Kuva: Susanna Lyly

17.11.2015

2 tykkäystä