Valuasfaltti silottaa sillan Doniin

Oka-joen ylittävä nelikilometrinen silta Venäjällä peruskorjataan ja päällystetään valuasfaltilla. Menetelmän avulla syntyy kestävä ja täysin vesitiivis pinta.

Olemme aloittaneet valuasfalttityöt peruskorjattavalla sillalla Oka-joen yli. Työmaa sijaitsee Venäjällä, Moskovasta noin 110 kilometriä etelään Donin kaupunkiin vievällä M4-tiellä. Kurskin alueella alkavan ja Volgaan laskevan Oka-joen leveys sillan kohdalla on 700 metriä, ja sillalle kertyy pituutta neljä kilometriä. Kyseessä on yksi Lemminkäisen viime vuosien merkittävimmistä infraurakoista Venäjällä.

Urakkaan kuuluu vanhan päällysteen jyrsiminen sekä ajokaistoilla että jalkakäytävillä. Päällystettävää pinta-alaa on yhteensä noin 63 000 neliömetriä, johon käytetään 7 000 tonnia valuasfalttia. Sillan metalliosioon laitetaan kaksi kerrosta valuasfalttia, ja betoniosan päälle vedetään tasoitekerros normaalia asfalttibetonia, joka päällystetään valuasfaltilla.

Pintaa ilman tiivistämistä

Valuasfaltti on kilpailuvalttimme tiukkaan kilpailluilla Venäjän markkinoilla. Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme päällystäneet Venäjällä yhteensä 144 siltaa käyttäen yhtiön laboratoriossa kehitettyä Lemproof- valuasfalttitekniikkaa, jossa sideaineena toimii kumibitumi.

Valuasfalttia ei tarvitse tiivistää, silla runsas sideainemäärä täyttää massan tyhjätilan. Kumibitumin ansiosta Lemproof-päällyste kestää halkeilematta liikenteen aiheuttamaa tärinää suurilla saumattomilla kentillä. Lisäksi kumibitumi antaa päällysteelle erinomaisen kylmäkestävyyden. Lemproof-päällyste on pitkäikäinen ja kierrätyskelpoinen. Se on täysin vesitiivis. Valuasfaltti tulee omalta asemaltamme Vidnojen kaupungista läheltä Moskovaa.

Menetelmä tuo töitä

"Voitimme tarjouskilpailun tämän teknologian ansiosta. Näillä markkinoilla on vain harvoja toimijoita, jotka käyttävät samaa menetelmää", Moskovan toimipisteen infrarakentamisen johtaja Sergei Jermakov kehuu.

Teemme työn aliurakkana Mostotrest Servis -yhtiölle, joka toimii kohteessa pääurakoitsijana. Asiakkaana on valtionyhtiö Avtodor, joka hallinnoi Venäjän tärkeimpiä pääväyliä. Sillan arvioitu valmistumisajankohta on 2016.

Sergein mukaan siltaurakka on jatkoa aikaisemmille perusparannushankkeille. Samalla reitillä olemme tehneet asfalttia jo parin sadan kilometrin pituudelta. Hän uskoo, että valuasfaltti tuo meille töitä jatkossakin, vaikka tilanne markkinoilla on huono. "Totta kai markkinatilanne vaikuttaa työhön. Rahoitus supistuu, mutta Moskovan alueelle suunnitelluista hankkeista hallitus ei luovu."

Asfaltti yhdistää

Työmaapäällikkönä toimiva 26-vuotias Aleksei Pecherskij toteaa, että työt ovat käynnistyneet ilman kummempia yllätyksiä. Tässä vaiheessa kohteessa on kahdeksantoista lemminkäistä, jotka tekevät töitä yhdessä vuorossa. Tiimi on hitsautunut yhteen jo useissa aikaisemmissa kohteissa, ja porukan henki on mainio.

"Työntekijöiden vaihtuvuus on meillä aika vähäistä. Pyrimme siihen, että porukka pysyisi kasassa. Toisaalta joukkoon tulevat uudet työntekijät oppivat nopeasti talon tavoille. Tämän kesän aikana tuli kaksi uutta työntekijää, jotka saivat ripeästi juonesta kiinni", kehuu Aleksei.

Tulokkaat sukeltavat aivan uuteen työkulttuuriin. Yleensä venäläisissä yrityksissä johtajan täytyy osoittaa sormella, mitä pitää tehdä, ja suorittavan portaan vastuu on minimaalista. Meillä jokainen tietää roolinsa.

"Johtajana pyrin perehdyttämään työntekijöitäni parhaalla mahdollisella tavalla ja kerron ensin tavoitteesta, miksi nämä työt on tehtävä. Valvonnasta ei pääse mihinkään, mutta vähitellen pääsemme tilanteesta, jolloin kaikki pitää näyttää ja kertoa juurta jaksaen sekä kontrolloida jatkuvasti. Mutta se työ vaatii useamman vuoden."

Faktat

  • Lämpötilan heilahtelut ja liikenteen rasituksen hyvin kestävää valuasfalttia tulee Oka-sillalle yhteensä 7 000 tonnia.
  • Sillan pituus on 3909 metriä ja Oka-joen leveys 700 metriä.
  • Työmaalla työskentelee 18 ihmistä.

Teksti: Santeri Pakkanen
Kuvat: Paula Sundell

Työmaapäällikkö Aleksei Pecherskij

Aleksei on sopeutunut asfalttimiehen sykliseen työhön. Talvella ollaan lomalla tai huolletaan kalustoa. Kesällä lomia ei juuri ole. Aleksei hymähtää, että vaimo ei tietenkään sellaisesta tykkää, mutta arvostaa hyvää palkkaa.

"Plussaa on myös se, että kirjanpito on läpinäkyvää, mikä tarkoittaa sitä, että rahat tulevat tilipäivänä ajallaan ja eläkemaksut menevät oikeaan osoitteeseen."

Asfaltin levityskoneen käyttäjä Aleksandr Rozhkov

Aleksandrin mukaan ero edelliseen työpaikkaan on huikea. Suomalaisessa yrityksessä tehtävät on määritelty tarkkaan ja töiden käynnistyminen on nopeaa. 24-vuotias Aleksandr on tullut Moskovaan Smolenskista, joka sijaitsee Moskovasta länteen Valko-Venäjän rajan suunnassa. Aiempi yritys oli erikoistunut asfaltin viimeistelypäällysteen levittämiseen tunneleissa. Suurin ihmetyksen aihe oli alkuvaiheessa itse valuasfalttiteknologia. "Sen kanssa on pakko toimia vikkelästi, varsinkin kun ilman lämpötila on alle 10 astetta."

Asfalttimassaa kuskaava Vladimir Firsov

Menossa on Vladimirin neljäs kausi Lemminkäisellä. Edellinen työpaikka oli Pietarissa. Hän kertoo päässeensä töihin suomalaisyritykseen ystäviensä suosituksella. Ennen Lemminkäistä Vladimir työskenteli kotiseudullaan Tambovissa tienrakennusyhtiössä. Sitä ja Lemminkäistä ei voi verrata keskenään. Vladimirin mukaan sekä volyymit että suhtautuminen työntekijöihin ovat aivan eri luokkaa. "On todella miellyttävä yritys. Kaverit kadehtivat ja kyselevät, olisiko mahdollista päästä samaan firmaan töihin."

8.9.2015

23 tykkäystä