Lemminkäisen Johan Andersson on vuoden 2016 kalliolouhija

Ruotsalainen kalliorakennus- ja kaivosalan yritysten järjestö Bergsprängningskommittén valitsi BK-dagen-tilaisuudessaan Lemminkäisen Johan Anderssonin Årets Bergsprängare (vuoden kalliolouhija) 2016 -tunnustuksen saajaksi.  

Perustelut olivat seuraavat: ”Osaava ja taitava henkilö, joka kuuntelee muita ja pystyy toimimaan joustavasti. Hän hoitaa työtään innovatiivisella tavalla eikä epäröi kokeilla uusia ratkaisuja. Hän on luonteeltaan miellyttävä ja positiivinen ja hänen kanssaan on helppo ja mukava työskennellä.”

Suomalainen Johan Andersson on työskennellyt Lemminkäisellä vuodesta 2003. Hän arvostaa työssään eniten vapautta ja vastuullisuutta. Andersson on ollut mukana useissa vaativissa projekteissa, ja on kiinnostunut kehittämään kalliorakennusalan innovatiivisia ratkaisuja.

- Palkinto tuntuu tietysti mukavalta ja on samalla tunnustus siitä, että on tehnyt hyvää työtä alalla, jota moni arvostaa. Moninaiset projektit sekä niiden omanlaisensa haasteet tekevät työstä mukavan ja haastavan, Andersson toteaa.

Johan Andersson