Positiivinen ja utelias DI pärjää

Maarakentamisen erikoistöiden ja taitorakenteiden johtaja Annina työskentelee Helsingissä, Suomessa.

Nimi, tehtävä ja ikä

Annina Peisa
Johtaja, maarakentamisen erikoistyöt ja taitorakenteet, Suomi
Ikä: 40

Minkälainen koulutus sinulla on?

Olen rakennuspuolen diplomi-insinööri TKK:lta (nykyinen Aalto-yliopisto). Tykkäsin koulussa matikasta, joten tekninen ala tuntui omalta. Erikoistuin opinnoissani pohjarakentamiseen ja maamekaniikkaan, koska se oli mielestäni konkreettista ja ajattelin, että töitä olisi hyvin tarjolla. Haaveammattini oli eläinlääkäri.

Miten olet päätynyt nykyisiin tehtäviisi?

Tein opintojen lomassa kesätöitä eri yrityksissä ja päädyin Lemminkäiselle kesäharjoittelijaksi noin 15 vuotta sitten. Ensimmäiset vuodet olin kalliorakentamisen työmailla, kunnes siirryin pohjarakentamiseen. Tehtävänimikkeitäni ovat olleet mm. projekti-insinööri, projektipäällikkö ja rakennuspäällikkö. Pidän siitä, että olen koko ajan saanut lisää vastuuta ja haasteita. Vuoden 2016 alussa minut nimitettiin maarakentamisen erikoistöiden ja taitorakenteiden johtajaksi Suomeen.

Yksikköni tekee monipuolisia rakennustöitä, kuten siltoja, kaatopaikkarakentamista, pilaantuneiden maiden käsittelyä, ratarakentamista, kaivantoja, erilaisia paalutuksia ja stabilointeja. Tämän hetken projektejamme ovat mm. Eduskuntatalon saneeraus, Olympiastadionin maarakennusurakka, kaatopaikan sulkeminen Forssassa.

Minut nimitettiin RIL:n hallituksen varapuheenjohtajaksi 2017–2019, ja toimin myös Suomen geoteknillisessä yhdistyksessä. Kannan huolta tulevaisuuden osaajien riittävyydestä. Toivon, että nuoret näkisivät rakennusalan monipuolisena ja kehittyvänä toimialana.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työni on vaihtelevaa ja monipuolista. Hankkeita on ympäri Suomen. Pyrin mahdollisimman paljon käymään työmailla sekä tapaamaan organisaationi ihmisiä, jolloin käydään läpi tarjottavia kohteita, käynnissä olevien projektien tilanteita, koulutustarpeita jne. Toki työpäiviin sisältyy myös hallinnollisia asioita.

Mistä pidät eniten työssäsi?

Pidän siitä, että saan olla tekemisissä erilaisten ammattitaitoisten, ihmisten kanssa ja saan oppia jatkuvasti myös uutta.

Mikä on työssäsi haasteellisinta?

Ihmiset ovat myös haasteellisin osa työtäni. Projekteissa tärkeintä on saada ihmiset puhaltamaan yhteen hiileen ja motivoitumaan, jotta parhaaseen lopputulokseen päästään. Ihmisten johtamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, ja itsellänikin on siinä edelleen kehitettävää.

Minkälainen ihminen menestyy sinun tehtävässäsi?

Positiivinen ja utelias, hallitsee kokonaisuudet sekä substanssin. Avoin toimintakulttuuri on tärkeää, jotta ihmiset uskaltavat tulla puhumaan ja pystymme kehittämään toimintaa. Johtamisessa pitää ymmärtää kokonaiskuva.