Uratarina: Oikea ihminen oikealle paikalle

Fredrik Sarvellin päätehtävä on löytää oikea ihminen oikealle paikalle. Kun valinta onnistuu, palkitsevinta on nähdä työntekijän kehittyvän tehtäviensä mukana.

Nimi, titteli ja tehtävä sekä ikä? Fredrik Sarvell

Fredrik Sarvell, 38, aloitin juuri syyskuussa 2017 infraprojektien teknologian ja liiketoiminnan kehittämisen päällikkönä. Toimipisteeni on Solnassa Tukholmassa.

Minkälainen koulutus sinulla on?

Opiskelin Tukholman Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa, josta valmistuin rakennusalan diplomi-insinööriksi vuonna 2009.

Miten olet päätynyt ammattiisi?

Ensimmäinen ammattini oli lumilautailija. Lautailin työkseni melkein kahdeksan vuotta, aloitin alle parikymppisenä. Kiersin ympäri maailmaa kisoissa ja kuvaten. Tyylini oli (ja on edelleen!) freestyle, joka tarkoittaa erilaisten temppujen tekemistä ilmassa ja lumessa.

Tämän jälkeen aloitin Teknillisessä korkeakoulussa. Olen aina ollut kiinnostunut rakentamisesta, ja tavoitteenani on ollut työskennellä innostavassa ja haastavassa työssä. Ennen Lemminkäistä työskentelin useammassa rakennusalan yrityksessä. Viimeisimmässä niistä olin perustaja ja osaomistajakin, mutta se oli kolmen lapsen isälle vähän liikaa.

Kun aloin taas hakea töitä, Lemminkäiseltä ja parista muustakin yrityksestä soitettiin. Pitkän harkinnan jälkeen valitsin Lemminkäisen. Minua kiinnosti erityisesti se, että yritys haki niin aktiivisesti kasvua. Pidän siitä, että koko ajan mennään eteenpäin. Työskentelin Keski-Ruotsin aluepäällikkönä vajaat puolitoista vuotta ennen juuri alkanutta uutta tehtävääni.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Päiväni alkaa, kun herätyskello pirahtaa kello 6. Kiiruhdan 6.41 lähtevään junaan, ja työmatkani kestää puolitoista tuntia. Se on vain hyvä, sillä ehdin lukea sähköpostit ja valmistautua päivään.

Työpaikalla aikaa kuluu palavereissa etupäässä asiakkaiden, rekrytoinnin ammattilaisten ja työnhakijoiden kanssa. Sisäiset palaverit liittyvät useimmiten projektien valvontaan ja seurantaan. Tällä hetkellä isoja infraprojekteja on käynnissä muun muassa Arlandan lentokentällä, Tukholmassa Värtanin satamassa ja Henriksdalin jätevedenpuhdistamolla.

Mistä pidät eniten työssäsi?

Työni on monipuolista, ja asiat etenevät koko ajan. Suomalaisessa yrityksessä on mukava olla töissä - itse asiassa olen työskennellyt suomalaisyrityksessä ennenkin. Lemminkäisellä ihmiset ovat suorasanaisia ja erittäin ammattimaisia.

Parasta on se, että saan etsiä oikeita ihmisiä oikeille paikoille, sekä talon sisältä että ulkopuolelta. Kun se onnistuu, tuntuu todella hyvältä. Palkitsevinta on nähdä ihmisen kehittyvän tehtäviensä mukana. Hienoa on myös se, että aina tulee vastaan jotakin uutta ja opin paljon.

Mikä on työssäsi haasteellisinta?

Työni on hyvin vastuullista, sillä rekrytoinnissa on paljon pelissä. Työni paras puoli on samalla sen haaste. Lemminkäisellä ja koko alalla on paljon päteviä ihmisiä, mutta jos heidät sijoittaa väärään paikkaan, niin seuraukset eivät ehkä olekaan odotetun kaltaiset.

Minkälainen ihminen menestyy sinun tehtävässäsi?

Sellainen, joka pystyy rakentavaan yhteistyöhön hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Yllätyksiä ja ongelmanratkaisua pitää suorastaan rakastaa.