Saukonpaasi Helsingin Jätkäsaaressa

SaukonpaasiJätkäsaari

Saukonpaaden alue sijoittuu Helsingin Jätkäsaaren luoteisosaan. Saukonpaasi on niemi, joka rajautuu kolmelta reunaltaan mereen. Rakennamme alueelle useampia taloyhtiöitä. Ensimmäisenä valmistuneissa asutaan jo ja uusimmat ovat vielä suunnittelupöydällä. Tutustu lisää ja ihastu alueeseen!


Saukonpaasi, merellistä kantakaupunkia

Rakennamme asuntoja Saukonpaateen, Jätkäsaaren luoteisosaan. Saukonpaasi on niemi, joka erottuu kanavalla muusta Jätkäsaaresta, ja meri ympäröi sitä siis kolmelta puolelta. Niemen kärkeen tulee puisto. Ensimmäisenä valmistuvat Saukonpaadenrannan talot Ruoholahtea ja Salmisaarta vastapäätä.

Tulevaisuudessa Jätkäsaaressa asutaan ja työskennellään kaupunkimaisessa ympäristössä. Alueen rakentamisen pääperiaatteena on, että keskustasta merelle päin siirryttäessä kerrosluku pienenee. Lähelle rantaa rakennetaan pienkerrostaloja ja rivitaloja. Katujen varsilla on kahviloita ja kauppoja. Lähes neljäsosa alueen pinta-alasta on silti puistoa.

Helpot kulkuyhteydet

Helsingin keskusta on alle kolmen kilometrin päässä, ja lähimmälle raitiovaunupysäkille, Crusellinsillalle, on Jätkäsaaren luoteisosassa sijaitsevalta Saukonpaaden alueelta 100 metriä. Raitiovaunulinjoja kuljee Jätkäsaaressa kaksi: Ruoholahden kautta Crusellinsillan ylittävä linja 8 sekä Pasilasta Rautatieaseman ja Kampin kautta Länsiterminaalille kulkeva linja 9. Jätkäsaaren matkustajasatamasta on tiheät laivayhteydet Viroon.

Ruoholahden metroasema on 750 metrin päässä. Ruoholahden kanavan rantaa pitkin pääsee Länsilinkille, Mechelininkadun eteläpäähän. Sieltä avautuvat kevyen liikenteen väylät Kaivopuistoon, Taivallahdelle sekä Baanan kautta Töölönlahdelle ja Keskuspuistoon. Saukonkarin pienkerrostalot sijoittuvat kanavan varteen.

Meri ja liikuntamahdollisuudet lähellä

Merenrantaa on yhteensä lähes kuusi kilometriä. Merestä voi nauttia rantareiteillä, kanavien varsilla ja Jätkäsaarta halkovan Hyväntoivonpuiston eteläkärkeen rakennettavalla uimapaikalla. Valmistuttuaan Hyväntoivonpuisto on yhtä leveä kuin Esplanadin puisto, mutta 2,5 kertaa pidempi. Puisto toteutetaan vaiheittain.

Ulkoilijoita ja liikkujia palvelee viiden hehtaarin liikuntapuisto pelikenttineen sekä sen viereen rakennettava liikunta- ja vapaa-ajankeskus Bunkkeri. Liikuntapuiston lähelle on kaavailtu hyvinvointikorttelia ja kaupallisten palveluiden keskittymää.

Jätkäsaaresta on helppo lähteä merelle, liikutpa sitten omalla veneellä tai isommalla laivalla vaikkapa Tallinnaan. Lähin kaupungin pienvenesatama sijaitsee Saukonpaadessa.

Alueen palvelut

Saukontorin keskukseen sijoittuu yksi tai kaksi päivittäistavarakauppaa ja erikoisliikkeitä. Lähistöllä on toiminnassa tai suunnitteilla lisäksi useita kouluja ja päiväkoteja. Hietalahden torille on matkaa 1,6 km, Stockmannin tavarataloon 2,3 km, Helsingin päärautatieasemalle 2,6 km. Lähin kauppakeskus on alle kilometrin päässä Ruoholahdessa.

Asuntoja myy

Asuntomyynti, Pääkaupunkiseutu
asuntomyynti.helsinki@lemminkainen.com
0800 95005

Puhelu maksuton

Kaikki asuntomyynnin yhteystiedot

Tilaa uutiskirje

Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle muutaman kerran vuodessa tietoa Saukonpaaden ajankohtaisista asioista.

Tervetuloa esittelyyn ma 3.10. klo 15-17

Paikka: Lemminkäisen asuntomyynti, Salmisaarenaukio 2

Esittelemme alueen suunnitelmia sekä pienoismallia, ja voit tutustua vaikkapa Meripihkan materiaaleihin ja muutostyömahdollisuuksiin.

Kartta

Taloyhtiöt

Jätkäsaari ennen

Jätkäsaaren alue koostuu neljästä, nyt mantereeseen liitetystä saaresta: Hietasaari, Saukko, Saukonkari ja Jätkäsaari. Saarten asutushistoria ulottuu 1800-luvulle. Vakituisten asukkaiden lisäksi saarilla sijaitsi helsinkiläisten kesähuviloita. Niille tehtiin veneillä huviretkiä, ja hiekkarannat houkuttelivat uimareita. Kesäisin Saukossa uitiin ja talvisin laskettiin mäkeä. Saaren kalliot olivat korkeita ja mahtavia – jopa liian hurjia pienemmille.

Tarina kertoo, että henkivakuutusyhtiö Kalevan toimitusjohtaja Uno Kurtén asui saarella kesäisin ja soudatti itsensä saareen joka ikinen kesäilta työpäivän päätteeksi.

Teollisuutta saarille tuli 1900-luvun alussa, esimerkiksi kynttilä- ja tervatehtaat. Saukon saaren kallioita louhittiin, ja niiden punaista graniittia näkyy useiden helsinkiläismonumenttien seinissä: Uspenskin katedraalissa, Johanneksenkirkossa ja Pitkässäsillassa.

Sataman rakennustyöt aloitettiin vuonna 1913. Merenpohjaa täytettiin niin paljon, että alue laajeni kolminkertaiseksi alkuperäisestä suunnitelmasta. Samalla alueella sijainneet neljä saarta – myös Saukon saari – yhdistettiin mantereeseen. Vuonna 1928 aluetta ruvettiin kutsumaan Jätkäsaareksi. Erään näkemyksen mukaan alue on nimetty alueella tuolloin työskennelleiden satamajätkien mukaan.

Alueen satama palveli Suomen teollisuutta yli 80 vuotta. Vuonna 2008 rahtilaivasatama siirrettiin Vuosaareen, ja Jätkäsaaren jälleenrakennus osaksi kantakaupunkia alkoi. Nykyisessä Jätkäsaaressa menneestä muistuttavat Lars Sonckin suunnittelemat makasiinirakennukset, sataman sosiaalitiloina toiminut Huutokonttori ja massiivinen 70-luvulla rakennettu talletusvarasto Bunkkeri.