Kotikyselyllä kuunnellaan asunnon ostajaa

Lemminkäisen Kotikysely antaa arvokasta tietoa asunnoista kiinnostuneiden ihmisten toiveista ja tarpeista. Saamme tuloksista ideoita tuotteiden ja asumisen palveluiden parantamiseen.

Kotikyselyn ensimmäinen teema käsitteli asuntojen pohjaratkaisuja, ja toisessa osiossa kyseltiin asuntojen pihoihin ja yhteisiin tiloihin liittyvistä toiveista. Kyselyn kolmantena aiheena olivat sisustusratkaisut ja materiaalivalinnat, ja nyt parhaillaan olevassa teemassa mennään Kohti Kotia.

Saadut tulokset ovat hyödyllistä tietoa Lemminkäisen oman suunnittelutyön pohjaksi.

”Haluamme tietää, mitä asumisesta kiinnostuneet ihmiset pitävät tärkeänä, ja mitkä elementit toisivat lisäarvoa hankittavaan asuntoon. Kun ymmärrämme paremmin, minkälaisissa asunnoissa ihmiset viihtyisivät, tiedämme mihin panostaa”, markkinointisuunnittelija Katariina Lehtinen Lemminkäisen asuntomarkkinoinnista sanoo. 

Pohjaratkaisukyselyssä nousi esiin muun muassa se, ettei pienempiin asuntoihin enää välttämättä haluta saunaa. Muita tärkeitä asioita olivat säilytysratkaisujen ja keittiötilojen toimivuus.

Yhteisistä tiloista perinteisen kuivaushuoneen olemassaolo nousi ykköseksi. Varastotiloja tarvitaan myös, ja niihin tulee olla sujuva kulku. Pihan kohdalla arvostettiin eniten sen siisteyttä, ja myös mahdollisuus pienimuotoiseen viljelyyn tuli esille. Yksi nouseva toive on nettikaupan pakettien noutopiste.

Sisustussuunnittelijan näkemys kiinnostaa

Kolmas kysely sisustusratkaisuista ja materiaalivalinnoista toi esille kiinnostavaa tietoa nykyajan toiveista.

”Aika moni vastaaja piti ajatuksesta, että ostettavaan asuntoon olisi mietitty valmiiksi erityylisiä sisustusratkaisuja. Tyyli voi olla vaikkapa värikäs, minimalistinen tai ajaton. Valmiit vaihtoehdot voivat antaa inspiraatiota omiin valintoihin”, Katariina pohtii.

Suunnittelijan apu on tervetullutta, mutta useimmat täydentäisivät sisustusta omin valinnoin. Erityisesti keittiön ja kylpyhuoneen laatat sekä lattia- ja seinämateriaalit haluttaisiin valita itse.

Neljäs ja viimeinen kysely, nimeltään Kohti kohtia, on käynnistynyt marraskuun alussa. Siinä käydään läpi koko asunnonostoprosessi alusta loppuun, eli ajatuksesta tiedonhakuun ja yhteydenottoon, markkinointimateriaaleihin, esittelyihin ja lopulta itse kaupanteon hetkeen.

Sujuvasti etenevässä verkkokyselyssä ei ole pakollisia kysymyksiä, ja siinä on tilaa myös avoimille vastauksille. Vastaajien kesken arvotaan tuotepalkintoja. Tähän mennessä kuhunkin kyselyyn on vastannut yli 400 asunnon ostamisesta kiinnostunutta ihmistä.