Lemminkäisen toimintaympäristö
3.11.2011
(Osavuosikatsaus 1-9/2011)
Kotimaan toiminta
Rakentamisen toimintaympäristö säilyi verrattain vakaana, vaikka yleinen taloudellinen epävarmuus lisääntyi. Kuluttajien selvästi heikentynyt luottamus ei toistaiseksi ole näkynyt asuntokaupassa, joka on käynyt tasaisesti koko vuoden. Matala korkotaso ja kasvukeskuksiin suuntautuva muuttoliike ovat ylläpitäneet uusien asuntojen kysyntää.
Toimitilarakentaminen on kuluvana vuonna kasvanut maltillisesti, vaikka toimistorakennusten vajaakäyttöasteet ovat tietyillä alueilla korkeat. Liikerakentamista on ylläpitänyt vähittäiskaupan keskittyminen yhä suurempiin liikeyksiköihin. Haasteellinen vuokralaishankinta on kuitenkin hidastanut useiden vireillä olevien liikerakennusten käynnistymistä. Kiinteistömarkkinoilla sijoittajien päätöksenteko oli edelleen varovaista. Teollisuusrakentamisen aloitusmäärät ovat vuoden 2008 laman jälkeen jääneet alle normaalitason.
Infrarakentamisen kokonaismäärän arvioidaan jäävän kuluvana vuonna edellisvuotta pienemmäksi. Kysyntää heikensivät kasvaneet panoshinnat ja tilaajien rahoituksen niukkuus. Etenkin valtio ja kunnat ovat leikanneet perustienpitoon ja katuinvestointeihin suunnattuja määrärahojaan. Maa- ja väylärakentamisessa uusia hankkeita käynnistyi viime vuotta vähemmän. Kalliorakentamisessa markkinatilanne oli hyvä. Kysyntää ylläpitivät kaivosinvestoinnit ja kasvukeskusten maanalaiset kalliolouhintatyöt. Toisaalta kalliorakentamisen hyvä työkanta houkutteli ulkomaalaisia toimijoita infrarakentamisen markkinoille. Talonrakentamisen uudistyöt pitivät pohja- ja betonirakentamisen sekä kiviainesten kysynnän hyvällä tasolla. Päällystyksessä vuosi 2011 on osoittautumassa edellisvuoden kaltaiseksi.
Taloteknisten urakoiden ja palveluiden kysyntä lisääntyi alkuvuodesta, kun talonrakentamisen uudistuotanto kasvoi. Myös alan kannattavuustaso parani jonkin verran. Sähköurakoinnissa kysyntä laski kesän jälkeen. Kysynnän alueelliset erot olivat suuria. Vilkas talonrakentaminen lisäsi LVI-asennustöiden ja -palveluiden kysyntää.
Kansainvälinen toiminta
Ruotsissa vilkkaana jatkunut kaivostoiminta ja suuret tunnelihankkeet pitivät etenkin kalliorakentajien työtilanteen hyvänä. Ruotsin valtio on panostanut mittavasti infrastruktuurin kehittämisen, mikä näkyy infrarakentamisen määrän selvänä kasvuna. Talonrakentamisessa sekä uudis- että korjausrakentamisen työtilanne oli hyvä.
Norjassa ja Tanskassa päällystyskausi on ollut selvästi edellisvuotta parempi. Infrarakentamisen kysyntää ovat myös lisänneet energiahuoltosektorin kasvu ja useat käynnissä olevat väylähankkeet.
Baltian maissa talous lähti elpymään, mutta infrarakentaminen oli vielä melko vähäistä. Kuluvana vuonna on kuitenkin käynnistetty teiden rakennus- ja peruskorjaushankkeita viime vuotta enemmän.
Venäjällä Pietarissa uusien asuntojen hinnat nousivat alkuvuonna noin 8 % ja vanhojen asuntojen noin 5 %. Yhä useampi asunnonostaja haluaa rahoittaa asuntonsa lainalla, ja myönnettyjen asuntoluottojen määrä Pietarissa lähes kolminkertaistui viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Päivitetty 7.11.2011


