Lemminkäinen tarjoaa erilaisten rakentamispalvelujen lisäksi rakennushankkeiden pitkäaikaisen käyttö-, huolto- ja ylläpitovastuun sekä osallistuu elinkaarihankkeiden rahoituksen järjestämiseen.
Elinkaarihankkeissa vastaamme suunnittelun, rakentamisen, projektinjohdon ja pääomainvestointien lisäksi koko palvelusopimuksen ajan hankkeen käyttö-, huolto- ja ylläpitokustannuksista palvelusopimuksessa erikseen sovitussa laajuudessa. Lisäksi laadimme ja toteutamme kohteiden PTS-investoinnit, joilla varmistetaan, että hankkeen sopimuskauden aikana ei synny korjausvelkaa ja turvataan hankkeen luovutuskunto sekä jäännösarvo. Samalla parannetaan tilojen käytettävyyttä, tehokkuutta ja viihtyisyyttä.
Elinkaarihankkeissa tilaaja yleensä määrittelee hankkeen toimivuus- ja laatuvaatimukset sekä tavoiteltavan tuloksen. Palveluntuottaja puolestaan määrittelee ja kantaa vastuun hankkeen teknisistä ratkaisuista sekä palveluntuotannon tavoista. Palvelukonseptimme, laaja osaamisemme ja eri rakennuspalveluiden hallinta mahdollistavat niin vanhojen kiinteistöjen korjaamisen kuin uusien kiinteistöjen ja infrastruktuurin rakentamisen elinkaarihankkeina.
Toteutamme Kuopiossa elinkaarimallilla hankekokonaisuutta, johon kuuluvat Puijonsarven koulu, Martti Ahtisaaren koulu ja Puijonlaakson päiväkoti uudisrakennuksina sekä Rajalan ja Pohjantien koulut peruskorjauskohteina. Hankkeen sopimuskauden pituus on 25 vuotta.
Toteutamme niin ikään elinkaarimallilla E18 Muurla-Lohja moottoritietiehanketta, jossa palveluntuottajan vastuulla on hankkeen rahoittaminen, rakennuttaminen, rakentaminen sekä huolto ja ylläpito. Hankkeen sopimuskauden pituus on 25 vuotta.


