Lemminkäinen-konserni


seina

Tulevaisuuden näkymät

a a a | Tulosta Tulosta  | Lähetä Lähetä sivu ystävälle


Vuosi 2010


4.11.2010
(Osavuosikatsaus 1-9/2010)

Alhainen korkotaso ja parantunut kuluttajaluottamus pitävät kotimaan asuntorakentamisen kysynnän hyvänä. Muu talonrakentaminen pysyy edelleen alhaisella tasolla. Korjausrakentamisen kysynnän arvioidaan kasvavan vakaasti.

Venäjällä asuntorakentamisen volyymin kasvu pysyy vakaana vuoden 2010 aikana.

Pohjoismaissa ja Baltiassa päällystyksen kokonaismäärät vähentyvät vuoden 2009 tasosta. Suuret liikennehankkeet ja piristynyt kaivostoiminta pitävät yllä infrarakentamisen kysyntää.

Talotekniikan ja rakennustuotteiden kysyntä seuraa talonrakentamisen suhdanteita, ja niiden kysynnän arvioidaan vähitellen lisääntyvän talonrakentamisen piristymisen myötä.

Lemminkäinen toistaa 15.10.2010 antamansa arvion, jonka mukaan vuoden 2010 tuloksen ennen veroja arvioidaan olevan positiivinen, mutta jäävän vuoden 2009 tasosta. Vuoden 2009 vertailuluvuissa ei oteta huomioon KHO:n määräämää seuraamusmaksua. Vuoden 2010 liikevaihdon arvioidaan olevan vuoden 2009 tasolla.

Lemminkäinen arvioi, että vuonna 2011 yhtiön liikevaihto kasvaa ja tulos ennen veroja on selvästi parempi kuin vuonna 2010.



5.8.2010
(Osavuosikatsaus1-6/2010)

Talousennusteiden mukaan Suomen bruttokansantuotteen odotetaan kääntyvän kasvuun vuonna 2010. Rakentamisen kokonaismäärä pysyy vuoden 2009 tasolla, tai kasvaa vähän (Lähde: VTT, Valtion teknillinen tutkimuskeskus).

Talonrakentamisen aloitusmäärät lisääntyvät vuodesta 2009, ja etenkin asuntotuotannon arvioidaan kasvavan piristyneen asuntomyynnin myötä. Toimitilarakentaminen jatkunee edellisvuosia hiljaisempana. Etenkin pääkaupunkiseudulla toimistotilojen vuokrausaste on poikkeuksellisen alhainen, ja toimistorakentamisen aloitusmäärien arvioidaan pysyvän vähäisinä.

Korjausrakentamisen ja taloteknisten palveluiden kysynnän arvioidaan jatkuvan vakaana. Venäjällä asuntokaupan piristyminen jatkui alkuvuonna, ja rakentamisen volyymin ennustetaan kasvavan vuoden 2010 aikana.

Uusien väylärakentamisen suurhankkeiden painopiste ajoittuu vuosille 2011 ja 2012, mutta jo käynnistyneet hankkeet työllistävät infrarakentajia. Myös talonrakentamisen elpyminen parantaa infrarakentajien työtilannetta. Kotimaassa valtio supistaa edelleen panostuksiaan perustienpitoon, ja kuntien kiristyneen taloustilanteen arvioidaan mahdollisesti vähentävän infrarakentamisen määrää kuluvana vuonna.

Muissa Pohjoismaissa panostukset infrastruktuurin kehittämiseen pitävät näiden maiden markkinat suotuisina myös lähivuosina. Baltian maissa tilanne jatkuu haastavana.

Rakennustuotteiden kysyntä seuraa talonrakentamisen suhdanteita, ja kysynnän arvioidaan lisääntyvän asuntorakentamisen piristymisen myötä vuonna 2010.

Lemminkäinen arvioi vuoden 2010 liikevaihdon ja tuloksen ennen veroja olevan vuoden 2009 tasolla. Tällöin vuoden 2009 vertailuluvuissa ei oteta huomioon KHO:n määräämä seuraamusmaksua.

 

6.5.2010
(Osavuosikatsaus1-3/2010)

Talousennusteiden mukaan Suomen bruttokansantuotteen odotetaan kääntyvän kasvuun vuonna 2010, mutta rakentamisen kokonaismäärän arvioidaan silti laskevan. Rakentamisen aloitusmäärät lisääntyvät vuodesta 2009, ja etenkin asuntotuotannon arvioidaan kasvavan piristyneen asuntomyynnin myötä. Toimitilarakentaminen jatkunee edellisvuosia hiljaisempana. Korjausrakentamisen arvioidaan jatkavan tasaista kasvuaan ja taloteknisten palveluiden kysynnän arvioidaan pysyvän vakaana. Venäjällä asuntokaupan piristyminen jatkui alkuvuonna, ja rakentamisen volyymin ennustetaan kasvavan vuoden 2010 aikana.

Uusien väylärakentamisen suurhankkeiden painopiste ajoittuu vuosille 2011 ja 2012, mutta jo käynnistyneet hankkeet työllistävät infrarakentajia. Myös talonrakentamisen elpyminen parantaa infrarakentajien työtilannetta. Kotimaassa valtio supistaa edelleen panostuksiaan perustienpitoon ja kuntien kiristyneen taloustilanteen arvioidaan mahdollisesti vähentävän infrarakentamisen määrää kuluvana vuonna.

Muut Pohjoismaat ovat budjetoineet lisärahaa infrarakentamisen kehittämiseen, minkä arvioidaan pitävän näiden maiden markkinat suotuisina myös lähivuosina. Baltian maissa tilanne jatkuu haastavana.

Rakennustuotteiden kysyntä seuraa talonrakentamisen suhdanteita, ja kysynnän arvioidaan lisääntyvän asuntorakentamisen piristymisen myötä vuonna 2010.

Lemminkäinen arvioi vuoden 2010 liikevaihdon ja tuloksen ennen veroja olevan vuoden 2009 tasolla. Tällöin vuoden 2009 vertailuluvuissa ei oteta huomioon KHO:n määräämä seuraamusmaksua.


12.2.2010

(Tilinpäätöstiedote)

Talousennusteiden mukaan Suomen bruttokansantuotteen odotetaan kääntyvän kasvuun ja rakentamisen odotetaan sen myötä hieman vilkastuvan. Asuntomyynti piristyi vuoden 2009 loppua kohden ja sen odotetaan säilyvän vakaana myös vuonna 2010. Toimitilarakentaminen jatkunee edellisvuosia hiljaisempana. Korjausrakentaminen jatkanee tasaista kasvuaan ja taloteknisten palveluiden kysynnän odotetaan myös hieman kohoavan. Venäjällä asuntokaupan piristyminen jatkuu ja rakentamisen volyymi kasvanee vuoden 2010 aikana.

Vaikka väylärakentamisen uusia suurhankkeita ei ole laskennassa vuodelle 2010, jo käynnistyneet hankkeet työllistävät infrarakentajia. Myös talonrakentamisen elpyminen työllistää infrarakentajia. Kotimaassa valtio supistaa edelleen panostuksiaan perustienpitoon ja kuntien kiristynyt taloustilanne saattaa myös vähentää infrarakentamisen määrää tulevana vuonna.

Muiden Pohjoismaiden budjetoimat lisäpanostukset infrarakentamisen kehittämiseen jatkuvat, mikä pitää maiden markkinat suotuisina myös lähivuosina. Baltian maissa tilanne jatkuu epävarmana.

Rakennustuotteiden kysyntä seuraa vahvasti talonrakentamisen suhdanteita ja kysynnän odotetaan lisääntyvän asuntorakentamisen piristymisen myötä vuonna 2010.

Lemminkäinen arvioi vuoden 2010 liikevaihdon ja tuloksen ennen veroja olevan vuoden 2009 tasolla. Tällöin vuoden 2009 vertailuluvuissa ei oteta huomioon KHO:n määräämää seuraamusmaksua.

 

Päivitetty 10.12.2010