6.11.2008
(Osavuosikatsaus 1-9/2008)
Lemminkäinen arvioi, että vuoden 2008 tulos ennen veroja heikkenee. Yhtiön liikevaihto ja tase kasvavat edellisvuodesta.
Toimialoista talonrakentamisen ja infrarakentamisen tulokset heikkenevät vuodesta 2007. Talotekniikan ja rakennustuotteiden tulokset pysyvät ennallaan tai paranevat.
7.8.2008
(Osavuosikatsaus 1-6/2008)
Lemminkäisen tilauskanta on edelleen ennätyksellisen korkealla tasolla. Konsernin liikevaihdon uskotaan kasvavan edellisvuodesta, mutta tuloksen arvioidaan pysyvän vuoden 2007 tasolla. Yhtiön taloudellisen aseman odotetaan säilyvän ennallaan.
8.5.2008
(Osavuosikatsaus 1-3/2008)
Konsernin ennätyksellinen tilauskanta ja tilauskannan aiempaa parempi katesisältö luovat edellytykset liiketoiminnan suotuisalle kehitykselle vuonna 2008.
14.2.2008
(Tilinpäätöstiedote 2007)
Kotimaan talonrakentamisessa Lemminkäisen vuonna 2007 käynnistämät uudet rakennuskohteet pitävät yhtiön rakentamisen volyymin hyvänä myös vuonna 2008. Venäjällä yhtiön näkymät ovat lupaavat. Käynnissä olevat pitkäkestoiset väylähankkeet takaavat Lemminkäisen infrarakentamisessa kohtuullisen työkannan lähivuosiksi. Sekä talotekniikassa että rakennustuotteissa yhtiön tuotteiden ja palveluiden kysyntä säilyy hyvänä.
Kokonaisuutena konsernin tilauskanta on hyvä, ja liiketoiminnan suotuisalle kehitykselle vuonna 2008 on edellytyksiä.
Päivitetty 3.3.2009


