Lemminkäinen - paras tapa rakentaa
Lemminkäinen on merkittävä talonrakentamisen, infrarakentamisen ja talotekniikan osaaja Suomessa. Toimimme aktiivisesti myös muissa Pohjoismaissa, Venäjällä ja Baltian maissa. Sadan vuoden kokemuksella rakennamme toimivia, terveellisiä ja turvallisia olosuhteita asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen. Jatkossa haemme kasvua erityisesti korjausrakentamisesta, Venäjän asuntorakentamisesta ja Pohjoismaiden infrarakentamisesta.
Lemminkäinen fact sheet >>
Strategiakautemme 20102013 päätavoitteiksi olemme määritelleet liiketoimintojen kehittämisen, taloudellisen aseman parantamisen sekä toimintatapojen yhtenäistämisen yhdeksi yhtenäiseksi Lemminkäiseksi. Näillä keinoilla haemme keskimäärin 10 prosentin liikevaihdon vuosittaista kasvua, 18 prosentin sijoitetun pääoman tuottoa ja 35 prosentin omavaraisuusastetta. Pyrimme myös tasaiseen osingonjakoon, jossa osakkeenomistajille jaetaan osinkoina vähintään 40 % tilikauden tuloksesta.
Lue lisää Lemminkäisen strategiasta >>
Vuonna 2010 liikevaihtomme oli 1,9 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin 30 %. Konsernin palveluksessa työskenteli vuonna 2010 noin 8 300 henkilöä.
Konsernin avainluvut >>
Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä.
Lemminkäisen osakekurssi >>
Lemminkäisen liiketoiminta on organisoitu neljään toimialaan:
Talonrakentaminen
| |
| | Infrarakentaminen
|
| | Talotekniikka |
Kansainvälinen toiminta Lemminkäisen kansainvälisistä toiminnoista muodostettiin 1.12.2012 alkaen oma toimiala. Suomen ohella Lemminkäisen päämarkkina-alueet ovat Venäjän lähialueet, muut Pohjoismaat ja Baltian maat. Pietarissa Lemminkäinen toimii asuntorakentajana, missä yhtiön tavoitteena on aloittaa vuosittain noin 1 000 asunnon rakentaminen. Ruotsissa Lemminkäisellä on vakiintunut asema kalliorakentamisessa, Norjassa ja Tanskassa yhtiö on tunnettu pääosin päällystyksestä. Vuonna 2010 Lemminkäinen oli Pohjoismaiden toiseksi suurin päällystysurakoitsija. Baltian maissa Lemminkäinen on yksi suurimmista infrarakentajista. Kansainvälisen toiminnan osuus Lemminkäisen liikevaihdosta on noin kolmannes, ja tavoitteena on kasvattaa sen osuus 40 prosenttiin. |
Lemminkäisen taloudellinen tilanne ja tulos vaihtelee vuosineljänneksittäin
Vuodenajoista johtuva kausivaihtelu on tavanomaista Lemminkäiselle. Yhtiön toimialoista kausivaihtelu vaikuttaa eniten päällystystoiminnassa, jossa työkausi käynnistyy keväällä ja seisahtuu talveksi. Norjassa ja Tanskassa päällystyskausi on kuitenkin pääosin Suomea pitempi, jopa ympärivuotinen. Päällystyksen osuus Lemminkäisen kaikesta liiketoiminnasta on noin kolmannes.
Kausivaihtelu näkyy myös Lemminkäisen kvartaaliraportoinnissa. Vuoden ensimmäisen neljänneksen tulos on lähes aina tappiollinen. Vastaavasti vuoden kolmannen neljänneksen tulos on muita parempi, ja tässä vaiheessa myös koko vuoden tulos on useimmiten selvästi positiivinen. Kausivaihtelusta johtuen liiketoimintaan sitoutuneen pääoman ja vieraan pääoman määrä ovat yleensä suurimmillaan ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Vasta tilinpäätöksessä koko toimintavuotta kuvaavat tunnusluvut antavat oikean käsityksen yhtiön taloudellisesta asemasta.
Lue lisää:
Päivitetty 5.1.2011


