Lemminkäinen Oyj:n yhtiökokous
Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä enintään kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Yhtiökokous päättää sille osakeyhtiölain mukaan kuuluvista tehtävistä, kuten tilinpäätöksen vahvistamisesta, voitonjaosta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous myös valitsee hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat sekä päättää heille maksettavista palkkioista.
Kutsu yhtiökokoukseen julkaistaan vähintään yhdessä Helsingissä ilmestyvässä sanomalehdessä aikaisintaan kaksi kuukautta ennen yhtiökokousta ja viimeistään kolme viikkoa ennen kokousta. Yhtiökokoukseen saavat osallistua sellaiset yhtiön osakkeenomistajat, jotka on merkitty Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään osakasluetteloon kahdeksan arkipäivää ennen kokousta (yhtiökokouksen täsmäytyspäivä) ja jotka ovat ilmoittautuneet kokoukseen viimeistään yhtiökokouskutsussa mainittuna päivänä. Hallintarekisteröidyt osakkeenomistajat voidaan merkitä yhtiön osakasluetteloon tilapäisesti yhtiökokoukseen osallistumista varten. Tarkemmat ohjeet niille hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajille, jotka haluavat osallistua yhtiökokoukseen löytyvät yhtiökokouskutsusta. Lemminkäisellä on yksi osakesarja, ja kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa.
Lemminkäisen hallitus vastaa siitä, että osakkeenomistajien saataville asetetaan ennen yhtiökokousta riittävästi tietoa kokouksessa käsiteltävistä asioista. Etukäteistietoja annetaan yhtiökokouskutsussa, muissa tiedotteissa ja yhtiön verkkosivuilla.
Osakkeenomistajalla on oikeus saada yhtiökokouksen käsiteltäväksi asia, joka osakeyhtiölain mukaan kuuluu yhtiökokouksen käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Ehdotuksen katsotaan saapuneen ajoissa, jos hallitus on saanut sen viimeistään neljä viikkoa ennen yhtiökokouskutsun julkaisemista.
Lemminkäinen Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään Helsingissä 28.3.2012. Yhtiön hallitus kutsuu erikseen yhtiökokouksen koolle myöhemmin.
Osakkeenomistajan mahdollinen pyyntö saada vaatimansa asia varsinaisen yhtiökokouksen 2012 käsiteltäväksi tulee toimittaa 3.2.2012 mennessä kirjallisesti osoitteeseen Lemminkäinen Oyj, Johan Nybergh, PL 169, 00181 Helsinki tai johan.nybergh@lemminkainen.fi
Yhtiökokouksen pöytäkirja äänestystuloksineen ja ne pöytäkirjan liitteet, jotka ovat osa yhtiökokouksen päätöstä, ovat saatavilla kahden viikon kuluessa yhtiökokouksesta Lemminkäisen verkkosivuilla.
Päivitetty 6.5.2011


