Lemminkäinen-konserni


infra14

Sisäpiiri

a a a | Tulosta Tulosta  | Lähetä Lähetä sivu ystävälle


Sisäpiirihallinto


Lemminkäinen-konsernissa on voimassa NASDAQ OMX Helsinki Oy:n sisäpiiriohje, jota on täydennetty yhtiön hallituksen hyväksymällä sisäisellä sisäpiiriohjeella. Yhtiö pitää julkista ja yrityskohtaista sisäpiirirekisteriään Euroclear Finland Oy:n SIRE-järjestelmässä.

Julkiseen sisäpiiriin kuuluvat Lemminkäinen Oyj:n hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja sekä tilintarkastusyhteisön päävastuullinen tilintarkastaja. Yhtiö on lisäksi määritellyt ilmoitusvelvollisiksi sisäpiiriläisiksi Lemminkäinen Oyj:n johtoryhmän jäsenet.

Lemminkäinen pitää pysyvää yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä yhtiön palveluksessa olevista tai muun sopimuksen perusteella yhtiölle työskentelevistä henkilöistä, jotka asemansa tai tehtäviensä johdosta saavat säännöllisesti sisäpiirintietoa. Yhteensä konsernin pysyvien sisäpiiriläisten määrä on noin 60 henkilöä.

Yhtiö pitää tarvittaessa myös hankekohtaista sisäpiirirekisteriä, johon merkityt henkilöt eivät saa käydä kauppaa yhtiön arvopapereilla hankkeen voimassaoloaikana.

Tulosjulkistuksia edeltävä ajanjakso, jolloin yhtiön pysyvät sisäpiiriläiset eivät saa käydä kauppaa yhtiön liikkeeseen laskemilla arvopapereilla, eli niin sanottu suljettu ikkuna on 21 vuorokautta, julkistamispäivä mukaan lukien.

Lemminkäisen sisäpiirivastaavana toimii yhtiön hallituksen sihteeri.



Päivitetty 26.3.2010

Lemminkäinen Oyj:n hallitus

Lemminkäinen Oyj:n johtoryhmä

Suljettu ikkuna