Kempeleen terveyskeskuksen allianssihanke

Allianssimallista on hyviä kokemuksia Kempeleessä, jossa laajennamme ja saneeraamme terveyskeskusta. Urakka valmistuu vuonna 2017.

Laajennamme ja saneeraamme Kempeleen terveyskeskusta. Työmaa ei poikkea normaalista, mutta uudenlaiseksi hankkeen tekee laaja yhteistyö, jonka asiakas halusi toteuttaa allianssimallilla. Kunta, suunnittelijat, projektinjohto ja urakoitsijat muodostavat yhteisen organisaation, joka vastaa hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta. Sekä riskit että hyödyt jaetaan, ja tavoite on kaikilla sama.

Kohde on vaativa, sillä töiden aikana terveyskeskus toimii normaalisti. Esimerkiksi vuodeosastolla on koko ajan potilaita. Kempeleen kunta valitsi meidät pääurakoitsijaksi monivaiheisen prosessin jälkeen yksimielisesti. Valinnassa painoivat muun muassa kyvykkyys sekä yhteistyökyky. Kokemukset allianssimallista ovat myönteisiä.

Kehitysvaihe vie aikaa, mutta tuottaa tulosta

Allianssihankkeen kehitysvaihe vie pitempään kuin urakoissa tavallisesti, ja se sitoo sekä asiakkaan että toteuttajien henkilöstöä. Vastaavasti toteutus on hallittu. Huolellisella suunnittelulla saadaan hyvä lopputulos ja hankeen riskit eliminoidaan yhdessä.

Lisä- ja muutostöitä allianssihankkeessa ei ole, koska kaikki ratkaisut hiotaan valmiiksi yhteisessä pöydässä. Asiakas ja käyttäjä tietävät yksityiskohtia myöten, millainen rakennuksesta tulee. Kun huomasimme, että kustannukset olivat nousemassa korkeiksi budjettiin nähden, otimme ne yhteiseen tarkasteluun. Hioimme toteutusta niin, että projekti saatiin kustannustehokkaaksi. Mallinnuksesta on suuri apu työnsuunnittelussa.

”Projektikonsultin näkökulmasta allianssimallissa on vastaus moneen haasteeseen. Toteuttajan ja asiakkaan yhteydenpito on jatkuvaa, kaikki ovat samassa veneessä. Kaikki osapuolet tulevat aidosti haastetuksi mukaan ja joutuvat miettimään ratkaisuja hankkeen parhaaksi”, sanoo Ari-Matti Jänkälä Projektipalvelu Prodecosta, joka vastaa rakennuttamisesta ja valvonnasta.

Kempeleen noin 17 000 asukasta saavat uudistuneen terveyskeskuksen käyttöönsä vuoden 2017 lopulla.

Faktat

  • Asiakkaana Kempeleen kunta, rahoittajana Kuntarahoitus
  • Pinta-ala 8000 bruttoneliötä, joista uudisosan osuus 3700 bruttoneliötä
  • Rakentaminen alkoi syyskuussa 2015, ja kokonaisuus valmistuu vuoden 2017 lopulla
  • Muut allianssiurakoijat rakentamisesta vastaavan Lemminkäisen ja rakennuttaja Prodecon lisäksi ovat rakennesuunnittelija Insinööritoimisto Putkonen Oy, LVIS-suunnittelija Sweco Talotekniikka Oy ja talotekniikan urakoitsija Are Oy.