Eduskuntatalo peruskorjauksella nykyaikaan

Aloitimme Eduskuntatalon päärakennuksen peruskorjauksen keväällä 2015. Työ jatkuu syksyyn 2017. Remontin ajaksi eduskunta muuttaa Sibelius-Akatemian rakennukseen, jonka konserttisalin muutimme talven 2014–2015 aikana täysistuntosaliksi.

Eduskuntatalo on valmistunut vuonna 1931. Sen päärakennukseen ei ole aiemmin tehty täydellistä peruskorjausta. Esimerkiksi talotekniikka on alkuperäinen, kellaritilat ahtaat ja sisätilat ja julkisivut portaineen peruskorjauksen tai entisöinnin tarpeessa.

Meillä on vahva kokemus teknisesti vaativista, monipuolisista ja laajoista korjausrakentamisen kohteista. Varmistamme, että urakka toteutetaan kokonaisuudessaan laadukkaasti, kustannustehokkaasti ja aikataulun mukaisesti.

Kun korjaustyöt ovat valmiit, eduskunta saa käyttöönsä täysin entisöidyt ja energiatehokkaat tilat. Myös esteettömyys paranee, kun eteläinen hissitorni uusitaan niin, että tilaan mahtuvat isommat hissit sekä tavarahissi.

Urakan vaativimpia osuuksia on kellaritiloissa olevan ahtaan putkitunnelin laajentaminen, mikä edellyttää louhintoja tärinäherkällä alueella.

"Sekä kohde että hanke ovat maassamme ainutlaatuisia monin tavoin. Eduskuntatalo on uniikki, osa kansallisomaisuuttamme, ja julkisuuden kohteena jatkuvasti. Museaalinen suojelu asettaa omat haasteensa. Vuodenajat ja kosteusolosuhteet vaihtuvat hankkeen aikana, mutta sisätilojen käyttöolosuhteiden on oltava koko ajan siinä kunnossa, että taideteokset ja erikoiskäsitellyt pinnat eivät kärsi. Ison kohteen aikataulu on myös haaste: siksi valitsimme toimittajan hyvissä ajoin, jotta voimme varmistaa yhteisen selkeän näkemyksen yksityiskohdista jo ennen työhön ryhtymistä", sanoo projektinjohtaja Hannu Peltonen eduskunnasta.

Lue lisää korjausrakentamisesta.

Poimintoja Eduskuntatalon peruskorjauksesta mediassa:

Tiedot

Eduskunnan päärakennuksen peruskorjaus
Eduskunta
Helsinki
Suomi
2017