Tuemme lapsia ja nuoria
Lemminkäisen sponsorointi, lahjoitukset ja kannatusilmoitukset perustuvat arvoihimme ja hyvän liiketavan periaatteisiimme.
Sponsorointiohjeemme ohjaavat tukitoimintaamme. Keskitymme tällä hetkelle lasten ja nuorten tukemiseen. Vuoden 2013 pääsponsorointikohteemme ovat Ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja sekä Suomen Lasten ja Nuorten säätiön Myrsky-hanke.
Ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja
Ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja on vuoden suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma Suomessa. Taitaja2013 Joensuu -tapahtuman järjestää Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä yhteistyökumppaneidensa kanssa Joensuussa 14.–16.5.2013. Tapahtuman teemana on "Osaamisen iloa".
Suomen Lasten ja Nuorten säätiön Myrsky-hanke
Myrsky-hankkeessa 12–29-vuotiaat nuoret pääsevät itse tekemään taidetta omista lähtökohdistaan käsin taiteen ammattilaisten ohjaamina. Mukana ovat kaikki taiteenalat teatterista sarjakuvan kautta sirkukseen ja elokuvaan. Myrskyn tavoite on tarjota nuorille mahdollisuus etsiä taiteen avulla omaa identiteettiään, kasvattaa itseluottamustaan ja saada syviä yhteisöllisyyden kokemuksia.
Myrsky tukee projektirahoituksella nuorten taideprojekteja ympäri Suomen. Isot taiteilijoiden ja yhteisöjen vetämät Myrsky-projektit on tarkoitettu erityisesti haastavissa elämäntilanteissa oleville nuorille.

