Kehitämme vastuullista ja luotettavaa rakentamista
Tavoitteenamme on kasvattaa toimintaamme pitkäjänteisesti, kannattavasti ja vastuullisesti. Avoin dialogi sidosryhmiemme kanssa on edellytys vastuulliselle kasvulle.
Suurena rakennusalan toimijana tavoitteenamme on ottaa huomioon mahdollisimman hyvin toimintamme suorat ja välilliset vaikutukset ympäröivään yhteiskuntaan. Otamme kaikessa toiminnassamme huomioon sidosryhmiemme odotukset ja vaatimukset samalla, kun vahvistamme taloudellista asemaamme. Yhteiset arvot ja toimintatavat tukevat vision ja strategian toteuttamista ja auttavat meitä toimimaan asiakaslähtöisesti ja vastuullisesti.
Vastuullisuus toimintamme keskiössä
Vastuullisuus on olennainen osa toimintaamme, sillä menestyksemme edellytyksenä on, että huomioimme päivittäisessä toiminnassa useita eri vastuullisuuden teemoja, kuten rakentamisen energia- ja materiaalitehokkuus, työturvallisuus, hyvän liiketavan periaatteet ja harmaan talouden torjuminen. Haluamme olla myös mukana viemässä vastuullisuutta eteenpäin koko toimialallamme.
Yritysvastuun johtamisesta vastaa toimitusjohtajamme. Konsernin ympäristö- ja työturvallisuusasioista vastaa näistä asioista vastaava johtoryhmän jäsen ja toimialatasolla ympäristö- ja/tai laatupäällikkö. Ympäristö- ja turvallisuusjohtaja koordinoi toimintaa toimialatasolla. Sosiaalista vastuuta johtaa HR-johtaja ja taloudellista vastuuta talous- ja rahoitusjohtaja.
Käytämme toimintajärjestelmiä, jotka täyttävät kansainvälisten standardien ISO 9001:2008 (laatujärjestelmä) ja ISO 14001:2004 (ympäristöjärjestelmä) ja OHSAS 18001:2007 (työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä) vaatimukset.
Helsingin Salmisaaressa sijaitseva pääkonttorimme on käyttänyt WWF:n Green Office -merkkiä vuodesta 2010 lähtien. Mahdollisuuksien mukaan hyödynnämme näitä periaatteita muissakin toimipisteissämme.

