Lemminkäinen rakentaa maanalaisia tiloja eduskunnalle

LEMMINKÄINEN OYJ               LEHDISTÖTIEDOTE    25.5.2012 KLO 13.00 

LEMMINKÄINEN RAKENTAA MAANALAISIA TILOJA EDUSKUNNALLE

Eduskunnan kansliatoimikunta päätti 24.5.2012 kokouksessaan maanalaisten tilojen sisävalmistustöiden käynnistämisestä. Työn rakennusurakoitsijaksi valittiin tarjouspyynnön perusteella Lemminkäinen. Urakan arvo on vajaat 28 miljoonaa euroa. Rakennustyöt on tarkoitus käynnistää kesäkuussa, ja niiden arvioidaan valmistuvan kesään 2014 mennessä.

Lemminkäinen on vuosina 2011-2012 purkanut tilojen vanhoja rakenteita ja louhinut lisätilaa peruskalliosta. Uusiin maanalaisiin tiloihin sijoitetaan valtaosa eduskunnan logistisista toiminnoista, mm. tavaran vastaanotto, välivarastointi ja jätteiden käsittely. Maanalaisiin tiloihin tulee myös isot arkistotilat, siivouskeskus sekä kiinteistönhoitoa tukevia tiloja.

Maanalaisten tilojen rakentaminen on osa eduskunnan peruskorjausta, joka pyritään kokonaisuudessaan saamaan valmiiksi vuoteen 2017 mennessä.

"Hanke on luontevaa jatkoa Lemminkäisen eduskuntatalon lähiympäristössä toteutetuille maanalaisille rakennushankkeille. Se vahvistaa Lemminkäisen mainetta maanalaisen rakentamisen osaajana ja toimii esimerkkinä siitä, miten kaupunkikeskustoja voidaan laajentaa maan alle", kertoo johtaja Jouko Viitala Lemminkäiseltä.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Jouko Viitala, johtaja,
pohja- ja insinöörirakentaminen
Infrarakentaminen, Lemminkäinen-konserni
p. 02071 53645

jouko.viitala@lemminkainen.com

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

 

Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja kansainväliset toiminnot. Liikevaihto vuonna 2011 oli noin 2,3 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin kolmannes. Konsernin palveluksessa työskentelee keskimäärin 8 400 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi