LEMMINKÄISELLE MITTAVAT TIEURAKAT LATVIASSA

LEMMINKÄINEN OYJ                                                                
LEHDISTÖTIEDOTE 12.12.2007                                                      

LEMMINKÄISELLE MITTAVAT TIEURAKAT LATVIASSA                                     

Lemminkäinen on saanut Latvian tiehallinnolta kaksi merkittävää                 
tienrakennusurakkaa. Tietöiden arvo yhteensä on 18,2 milj. euroa. Työt alkavat  
keväällä 2008 ja valmistuvat elokuuhun 2009 mennessä.                           

A2- ja A6-pääteillä tehtäviin töihin sisältyy tieosuuksien perusparannus        
pohjatöistä asfalttipäällysteisiin. Riian ja Viron rajan välistä A2-tietä       
parannetaan 2,1 kilometrin matkalta Siguldan kaupungin  tuntumassa. Toinen      
urakka on Riian ja Valkovenäjän rajan välisellä A6-tiellä, josta korjataan 5,7  
kilometrin mittainen osuus Ogren kaupungissa.                                   

Hankkeet toteutetaan osittain EU:n rahoituksella.                               
- Urakat ovat jatkoa Maailmanpankin ja EU:n rahoittamille väylähankkeille, joita
olemme tehneet viimeisen kymmenen vuoden aikana Latviassa, sanoo Lemminkäisen   
Päällystys- ja kiviainesryhmän johtaja Henrik Eklund. - EU:n rahoittamia        
hankkeita on maahan tulossa myös jatkossa.                                      

LEMMINKÄINEN OYJ                                                                
Konserniviestintä                                                               


LISÄTIETOJA:                                                                    
Johtaja Henrik Eklund                                                           
Lemminkäinen Oyj                                                                
Puh. 040 563 7811                                                               
henrik.eklund@lemminkainen.fi                                                   

Aluejohtaja Kalle Kauppi                                                        
Lemminkäinen Oyj                                                                
Puh. 0400 423 765                                                               
kalle.kauppi@lemminkainen.fi                                                    


Lemminkäisen Päällystys- ja kiviainesryhmä urakoi asfaltointi- ja               
maarakennustöitä sekä tuottaa kiviaineksia ja valmisbetonia. Lisäksi ryhmällä on
ympärivuotisia teiden kunnossapitourakoita sekä ympäristöteknologian tuotteita  
ja palveluita. Päämarkkina-alue on Itämeren alue ja kansainvälisen              
liiketoiminnan osuus ryhmän toiminnasta on noin puolet.                         

Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin      
päätoimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja        
rakennustuotteet. Liikevaihto vuonna 2006 oli 1,8 miljardia euroa, josta        
kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin kolmannes. Konsernin palveluksessa 
on noin 9 000 henkilöä. Päämarkkina-alue on Itämeren ympäristö, ja rakentamisen 
erikoisosaamisella palvellaan asiakkaita eri puolilla maailmaa. Lemminkäinen    
Oyj:n osake on noteerattu Helsingin Pörssissä.