Muutoksia Lemminkäisen johdossa

LEMMINKÄINEN OYJ               PÖRSSITIEDOTE         8.8.2013 KLO 7.55

MUUTOKSIA LEMMINKÄISEN JOHDOSSA

Lemminkäisen kansainvälinen liiketoiminta on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Liikevaihdosta noin 40 prosenttia ja tilauskannasta lähes puolet tulee Suomen ulkopuolelta.  Kannattavuuskehitys näillä kasvumarkkinoilla ei kuitenkaan ole ollut yrityksen tavoitteiden mukaista.

Kannattavan kasvun varmistamiseksi Lemminkäinen vahvistaa kansainvälisten toimintojensa johtoa seuraavasti:

Maaret Heiskari on nimitetty johtoryhmän jäseneksi vastuualueenaan Venäjän liiketoiminnot. Hän toimii tällä hetkellä Koneen Venäjän maajohtajana. Hän aloittaa Lemminkäisen palveluksessa vuoden loppuun mennessä. Heiskarilla on yli 15 vuoden johtamiskokemus Venäjällä. Hänen toimipaikkansa on Pietari.

Timo Vikström on nimitetty johtoryhmän jäseneksi vastuualueenaan Skandinavian liiketoiminnot. Hän toimii tällä hetkellä Skandinavian toiminnoista vastaavana johtajana ja Lemminkäinen Norge A/S:n toimitusjohtajana.  Hän jatkaa toistaiseksi myös Norjan yhtiön toimitusjohtajana.

Suomen infrarakentamisen toimialajohtaja Harri Kailasalo vastaa jatkossa myös Baltian maista. Lisäksi hän vastaa projektiviennistä.

Toimialajohtaja Henrik Eklund siirtyy Lemminkäisen Ruotsin maajohtajaksi ja jättää paikkansa johtoryhmässä.

Muutokset astuvat voimaan välittömästi.

”Tavoitteenamme on vauhdittaa Venäjän ja Skandinavian kehitystä sekä tuoda nämä tärkeät markkinat entistäkin korostetummin esille johtoryhmätyöskentelyssä”, toimitusjohtaja Timo Kohtamäki toteaa.

8.8.2013 alkaen Lemminkäisen johtoryhmään kuuluvat:

- Timo Kohtamäki, President and CEO
-
Maaret Heiskari, Executive Vice President, Russia
-
Harri Kailasalo, Executive Vice President, Infrastructure construction in Finland; the Baltic countries; project export
-
Marcus Karsten, Executive Vice President, Technical building services in Finland
-
Casimir Lindholm, Executive Vice President, Building construction in Finland
-
Tiina Mellas, Executive Vice President, Human resources and IT
-
Tiina Mikander, Chief Strategy Officer
-
Jouni Pekonen, Executive Vice President, Procurement
-
Timo Vikström, Executive Vice President, Scandinavia
-
Robert Öhman, CFO

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki
puh. 02071 53263
timo.kohtamaki@lemminkainen.com

LIITTEET:
Maaret Heiskarin ja Timo Vikströmin CV:t ja kuvat

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja kansainväliset toiminnot. Liikevaihto vuonna 2012 oli noin 2,3 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin 40 prosenttia. Konsernin palveluksessa työskentelee keskimäärin 8 200 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi