Lemminkäiselle 86 miljoonan euron elinkaarihanke Oulusta

LEMMINKÄINEN OYJ                                                    PÖRSSITIEDOTE 12.3.2012 klo 21.00

LEMMINKÄISELLE 86 MILJOONAN EURON ELINKAARIHANKE OULUSTA

Oulun kaupunginhallitus on valinnut Lemminkäisen mittavan elinkaarihankkeen palveluntuottajaksi, ja kaupunginvaltuusto on tehnyt rahoituspäätöksen hankkeesta 12.3.2012. Hankkeeseen sisältyvät Oulun Kontinkankaan kaupunginosaan rakennettavan monitoimitalo Kastellin suunnittelu, paikalla olevien rakennusten purkaminen sekä monitoimitalon rakentaminen. Rakennuksen hoito, ylläpito, käyttäjäpalvelut sekä palvelusopimuksen aikaiset perusparannusinvestoinnit ovat palveluntuottajan vastuulla 25 vuoden palvelujakson ajan. Hankkeen kokonaisarvo on noin 86 miljoonaa euroa.

Vaativassa hankkeessa Lemminkäinen yhdistää talonrakentamisen ja talotekniikan osaamisensa.  

Kastellin monitoimitaloon tulee tilat kaikkiaan noin 1 500 lapselle ja nuorelle. Monitoimitaloon sijoittuvat päiväkoti, aamu- ja iltapäivähoito, yhtenäisperuskoulu, lukio, aikuislukio, kirjasto, nuorisotilat, auditorio sekä mittavat liikuntatilat. Rakennuksen pinta-ala on yhteensä noin 23 000 neliömetriä. Kastellin monitoimitalon rakentaminen aloitetaan kesällä 2012, ja se otetaan käyttöön elokuussa 2014.

"Elinkaarimalli haastaa perinteiset rakentamis- ja ylläpitomallit. Kyse on pitkäaikaisesta kumppanuudesta ja kokonaisedullisesta ratkaisusta, joka soveltuu sekä julkishallinnon että yksityissektorin hankkeisiin", toteaa Lemminkäisen talonrakentamisen toimialajohtaja Jukka Terhonen.  

Lemminkäinen on mukana monissa elinkaarihankkeissa. Tällaisia ovat mm. Kuopion kaupungille rakennettavat, peruskorjattavat ja ylläpidettävät neljä koulua ja yksi päiväkoti, E18 Lohja-Muurla -moottoritie sekä useat oikeus- ja poliisitalot eri puolilla Suomea.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

 

LISÄTIETOJA:
Toimialajohtaja Jukka Terhonen
Talonrakentaminen
Puh. +358 2071 57111
jukka.terhonen@lemminkainen.fi

Talous- ja rahoitusjohtaja Robert Öhman
Lemminkäinen Oyj

Puh. +358 2071 53515
robert.ohman@lemminkainen.fi

 

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja kansainväliset toiminnot. Liikevaihto vuonna 2011 oli noin 2,3 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin kolmannes. Konsernin palveluksessa työskentelee keskimäärin 8 400 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi