Lemminkäinen myy kattoliiketoimintansa Axcelille

LEMMINKÄINEN OYJ          PÖRSSITIEDOTE     15.12.2010 KLO 12.50

LEMMINKÄINEN MYY KATTOLIIKETOIMINTANSA AXCELILLE

Lemminkäinen ja pohjoismainen yksityinen pääomasijoitusrahasto Axcel allekirjoittivat tänään sopimuksen Lemminkäisen kattoliiketoiminnan kaupasta. Axcelin toimipisteet sijaitsevat Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Kauppahinta on noin 25 miljoonaa euroa, josta Lemminkäinen kirjaa noin 17 miljoonan euron myyntivoiton. Kauppa edellyttää Suomen kilpailuviranomaisten hyväksyntää, ja se on tarkoitus saattaa päätökseen vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä.

Kattoliiketoiminta on kuulunut Lemminkäisen rakennustuotteet-toimialaan ja se käsittää Kerabit-bitumituotteiden valmistuksen sekä urakointi- ja huoltopalvelut. Liiketoiminnan arvioitu liikevaihto vuonna 2010 on noin 60 miljoonaa euroa, ja tänä vuonna se työllistää keskimäärin 400 henkilöä.

"Myynti vastaa strategiamme tavoitteita: keskitymme valittuihin kasvualueisiin ja selkeytämme konsernirakennettamme ja tarjontaamme", sanoo toimitusjohtaja Timo Kohtamäki. "Kattoliiketoiminnan markkinat Pohjoismaissa ovat hyvin pirstoutuneet. Nykyisen kattoliiketoimintamme merkittävä kasvattaminen olisi edellyttänyt huomattavia investointeja. Uskomme, että liiketoiminnalla on paremmat mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä keskittyneemmässä omistuksessa."

Vuonna 1994 perustettu Axcel keskittyy keskisuurten pohjoismaisten yritysten kehittämiseen. Yhtiö ilmoitti joulukuun 2010 alussa ostaneensa ruotsalaisen Trelleborg-yhtiön kattoliiketoiminnan.


LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä


LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki
Lemminkäinen Oyj
p. 02071 53263

Talous- ja rahoitusjohtaja Robert Öhman
Lemminkäinen Oyj
p. 02071 53515

Johtaja Vilhelm Sundström
Axcel
p. +46 8442 5390


JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi


Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja rakennustuotteet. Liikevaihto vuonna 2009 oli noin 2,0 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin viidennes. Konsernin palveluksessa on noin 8 600 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi

Vuonna 1994 perustetulla Axcelilla on nykyään useita pohjoismaisia ja kansainvälisiä sijoittajia. Axcel keskittyy keskisuuriin pohjoismaisiin yrityksiin. Axcelin sitoutunut pääoma on yhteensä noin 12 miljardia Ruotsin kruunua, jotka on sijoitettu neljän pääomasijoitusrahaston kautta. Axcel on tehnyt 35 sijoitusta keskisuuriin tanskalaisiin yrityksiin – enemmän kuin mikään muu yksityinen pääomasijoitusrahasto Tanskassa. Tähän mennessä yrityksistä, joihin Axcel on sijoittanut ja joita se on kehittänyt, on myyty 19. Axcelin sijoitukset käsittävät nykyään 16 yritystä, joiden liikevaihto on yhteensä noin 16 miljardia Ruotsin kruunua ja joilla on yhteensä noin 13 000 työntekijää. Perustamisensa jälkeen Axcel on luonut kattavan verkoston muun muassa tekemällä noin 40 suurta kansainvälistä yritysostoa. www.axcel.dk