LEMMINKÄISEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. ? 30.6.2006

LEMMINKÄINEN OYJ           PÖRSSITIEDOTE     9.8.2006  klo 10.50


LEMMINKÄISEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. – 30.6.2006:
Tulos parani selvästi


Lemminkäinen-konsernin liikevaihto kasvoi 11,5 % ja oli 731,2
milj. euroa (655,5). Liikevoitto oli 18,9 milj. euroa (7,5) ja
tulos ennen veroja 11,6 milj. euroa (3,7). Tilauskanta kasvoi 30,6
% ja oli 1 312,1 milj. euroa (1 004,7). Yhtiön koko vuoden
tuloksen odotetaan paranevan edellisvuodesta.


LEMMINKÄISEN VAKAA KASVU JATKUI

Kuluva vuosi on ollut Lemminkäinen-konsernille myönteinen. Yhtiön
liikevaihto kasvoi katsauskaudella 11,5 % ja oli 731,2 milj. euroa
(655,5). Merkittävä osa liikevaihdon kasvusta tuli
kansainvälisestä liiketoiminnasta, jonka osuus koko liikevaihdosta
oli 29,8 % (27,9). Konsernin liikevoitto oli 18,9 milj. euroa
(7,5) ja tulos ennen veroja 11,6 milj. euroa (3,7). Katsauskauden
tulos verojen jälkeen oli 8,6 milj. euroa (2,6) ja osakekohtainen
tulos oli 0,31 euroa (0,03).

Päällystys- ja kiviainesryhmän liikevaihto ja tilauskanta
kasvoivat, mutta tulos heikkeni hieman edellisvuodesta.

Rakennusmateriaaliryhmän näkymät ovat aiempaa valoisammat.

Lemconin liikevaihto ja tulos kasvoivat. Myös yhtiön tilauskanta
vahvistui.

Palmbergin tulos parani merkittävästi, ja koko vuoden tuloksen
odotetaan olevan edellisvuotta parempi. Yhtiön asuntotuotanto on
kasvussa ja loppuvuoden tilauskanta on hyvä.

Tekmannin tulos heikkeni hieman edellisvuodesta toiminnan volyymin
laskun ja materiaalikustannusten nousun johdosta.


MARKKINAT KASVAVAT JA KANSAINVÄLISTYVÄT

Rakentamisen kokonaismäärän arvioidaan kasvavan kuluvana vuonna.
Kotimaan asuntokysyntä on pysynyt hyvänä ja suuret infrahankkeet
työllistävät rakennusalan yrityksiä lähivuodet.

Suomalaisten rakennusyritysten kansainvälinen toiminta on viime
vuosina kasvanut voimakkaasti Skandinaviassa, Venäjällä ja Baltian
maissa. Merkittävä osa myös Lemminkäisen liikevaihdon kasvusta on
peräisin kansainvälisestä toiminnasta, ja noin neljännes koko
liikevaihdosta tulee edellä mainituilta alueilta. Lisäksi
Lemminkäisen palvelut ovat olleet kysyttyjä mm. Kiinassa ja
Intiassa suomalaisen teollisuuden lisääntyneiden investointien
johdosta.


HYVÄT NÄKYMÄT VUODELLE 2006

Lemminkäisen hyvä tilauskanta luo edellytyksiä liikevaihdon
kasvulle, ja koko vuoden tuloksen odotetaan paranevan
edellisvuodesta.


JULKISTUS JA SEURAAVA OSAVUOSIKATSAUS

Lemminkäinen järjestää osavuosikatsausta koskevan
tiedotustilaisuuden analyytikoille ja lehdistölle 9. elokuuta klo
13:30 Ravintola Sipulissa, osoitteessa Kanavaranta 7, Helsinki.
Osallistujia pyydetään ystävällisesti ilmoittautumaan etukäteen
sijoittajasuhdepäällikkö Katri Sundströmille, puh. 02071 54813 tai
katri.sundstrom@lemminkainen.fi. Osavuosikatsausta käsittelevä
esitysmateriaali on saatavissa osoitteessa www.lemminkainen.fi.

Lemminkäisen osavuosikatsaus tammi-syyskuulta julkaistaan
8.11.2006.


LEMMINKÄINEN OYJ

Juhani Sormaala
Toimitusjohtaja


LIITTEET:
Lemminkäinen Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2006


Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet


LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2006


MARKKINATILANNE

Rakentamisen kokonaismäärän arvioidaan kasvavan kuluvana vuonna
3,5 % ja ensi vuonna 2,5 %. Ennusteen perusteena on rakentamisen
kysynnän suotuisa kehitys ja kustannustason maltillinen nousu.
Kasvu noudattaa Pohjoismaiden kansantalouksien vuosittaista
kehitysvauhtia.

Asuinrakentaminen jatkuu edelleen vilkkaana niin uudis- kuin
korjausrakentamisessakin. Kuluvana vuonna arvioidaan käynnistyvän
yhteensä 35 000 asunnon rakennustyöt, kun vuonna 2005 aloitettiin
yhteensä noin 34 300 asunnon rakentaminen. Myös teollisuus- ja
liikerakentaminen lisääntyvät, mutta toimistorakentaminen pysyy
elpymisestään huolimatta melko vähäisenä. Maa- ja vesirakentamisen
suhdannetilanne pysyy hyvänä myös ensi vuonna.  Työvoiman kysyntä
lisääntyy kaikessa rakentamisessa, ja ammattitaitoisesta
työvoimasta on jo paikoin tuntuvaa niukkuutta.

Rakennusyritysten kansainvälisen toiminnan osuus on edelleen
kasvussa. Päämarkkinat ovat Venäjä, Baltia ja Pohjoismaat.


KONSERNIN LIIKEVAIHTO JA TULOS

Lemminkäinen-konsernin liikevaihto kasvoi 11,5 % ja oli 731,2
milj. euroa (655,5). Liikevaihdosta kansainvälisen toiminnan osuus
oli 217,9 milj. euroa (182,6) eli 29,8 % (27,9). Liikevaihdosta 70
% tuli Suomesta, 13 % muista Pohjoismaista, 8 % Itä-Euroopasta,
4,5 % Baltian maista ja 4,5 % muista maista. Kansainvälisen
toiminnan osuus oli suurinta Päällystys- ja kiviainesryhmässä ja
Lemconissa, joiden liikevaihdosta noin puolet tuli kotimaan
ulkopuolelta.

Konsernin liikevoitto oli 18,9 milj. euroa (7,5) ja tulos ennen
veroja 11,6 milj. euroa (3,7). Katsauskauden tulos verojen jälkeen
oli 8,6 milj. euroa (2,6) ja osakekohtainen tulos 0,31 euroa
(0,03).


LIIKETOIMINTA-ALUEET

Päällystys- ja kiviainesryhmä

Päällystys- ja kiviainesryhmän liikevaihto kasvoi ja oli 171,8
milj. euroa (162,1). Kansainvälisen liiketoiminnan osuus ryhmän
koko liikevaihdosta oli 83,7 milj. euroa (74,0). Liikevaihdosta 51
% tuli Suomesta, 30 % muista Pohjoismaista ja 17 % Baltian maista.

Ryhmän liiketulos oli -14,5 milj. euroa (-11,8). Tilauskanta
kasvoi edellisvuodesta ja oli 313,5 milj. euroa (284,9). Tästä
kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 54,6 % (50,3 %).

Kotimaassa päällystyksen kokonaistyömäärät ovat jäämässä
edellisvuotta alhaisemmiksi. Ryhmän alkuvuoden tulosta rasitti
lisäksi pitkäkestoinen talvi, mutta lämmin kesä on auttanut
kompensoimaan alkukauden viivettä. Päällystys- ja kiviainesryhmän
tilauskanta on hyvä, joten koko vuoden tulos riippuu pitkälti
päällystyskauden pituudesta.

Asfalttipäällysteiden hintataso on Suomessa ja Ruotsissa yhä melko
heikko, Tanskassa ja Norjassa hieman parempi. Baltian maissa
päällystystöiden näkymät ovat edelleen suotuisat. Raaka-aineista
etenkin bitumin hinta on pysynyt korkeana.

Vilkas talonrakentaminen on pitänyt kiviaineksen ja valmisbetonin
kysynnän hyvänä.

Rakennusmateriaaliryhmä

Rakennusmateriaaliryhmän liikevaihto oli 41,5 milj. euroa (42,1)
ja liiketulos -0,6 milj. euroa (-1,6). Ryhmän tilauskanta kasvoi
viidenneksen ja oli 35,3 milj. euroa (29,2).

Kasvaneen tilauskannan ja parantuneen tuloksen johdosta ryhmän
kuluvan vuoden näkymät ovat aiempaa myönteisemmät.

Katto- ja ympäristöurakoinnin kysyntä on pysynyt hyvänä, ja
materiaalimyynti on kuluvana kesänä ollut varsin vilkasta.
Toimistorakentamisen vähittäisen elpymisen johdosta
porrastuotannon tilauskanta on ollut kasvussa.

Lemminkäinen Betonituote Oy osti 31.5.2006 RK-Betoniporras Oy:n
osakekannan ja Suonenjoen Sementtituote Oy:n
porrasliiketoiminnot.  Kauppojen jälkeen Lemminkäisen uusi
tytäryhtiö Suonenjoen Betonituote Oy jatkaa pääasiassa
porraselementtivalmistukseen perustuvaa liiketoimintaa
Suonenjoella.

Lemcon Oy

Lemconin liikevaihto kasvoi 172,7 milj. euroon (149,3), josta
kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 102,9 milj. euroa (94,6).
Yhtiön liikevaihdosta 40 % tuli Suomesta, 31 % Itä-Euroopasta, 10
% muista Pohjoismaista, 10 % Pohjois- ja Etelä-Amerikasta ja 9 %
muista maista.

Lemconin tulos ennen veroja nousi 6,5 milj. euroon (5,6). Yhtiön
tilauskanta kasvoi voimakkaasti edellisvuodesta ja oli 347,2 milj.
euroa (236,6), josta kansainvälisen toiminnan osuus oli 42,3 %
(64,9).

Kalliorakentamisessa yhtiön kotimaan tilauskanta on edelleen hyvä,
ja Ruotsissakin markkinatilanne on pysynyt suotuisana.

Venäjällä teollisuus- ja logistiikkatilojen kysyntä on pysynyt
edelleen vahvana. Lemcon tutkii myös tulevaisuuden
liiketoimintamahdollisuuksia kasvavilla Itä-Euroopan alueilla,
kuten Romaniassa ja Ukrainassa.

Lemconin teknisten asiantuntijapalveluiden osuus
televerkkorakentamisessa on kasvussa. Kotimaisen teollisuuden
kasvavat investoinnit Kiinassa ja Intiassa lisäävät yhtiön
palveluiden kysyntää kyseisillä markkina-alueilla.

IKEA:n purkaman Pietarin MEGA-kauppakeskuksen urakkasopimuksen
käsittelyä jatketaan välimiesmenettelyssä.

Oy Alfred A. Palmberg Ab

Talonrakennustoimintaa harjoittavan Palmbergin liikevaihto jatkoi
kasvuaan ja oli 271,3 milj. euroa (235,2). Yhtiön tulos ennen
veroja parani merkittävästi ja oli 18,5 milj. euroa (11,4).
Tilauskanta kasvoi ja oli 542,1 milj. euroa (378,1).

Talonrakentamisen kasvun ennustetaan tasaantuvan vähitellen, mutta
jatkuvan hyvänä myös loppuvuonna ja mahdollisesti vielä ensi
vuonnakin. Asuinrakennusten korjaustoiminta jatkanee pitkän
aikavälin kasvuaan. Vuonna 2006 arvioidaan aloitettavan noin
35 000 asunnon rakennustyöt, kun viime vuonna aloituksia oli
kaikkiaan 34 300. Korkotason noususta huolimatta kuluttajien
luottamus omaan talouteensa on säilynyt ja ylläpitänyt kotimaan
hyvää asuntokysyntää.

Palmbergin asuntotuotanto on vakaassa kasvussa. Yhtiö aloitti
alkuvuonna 910 vapaarahoitteisen asunnon rakentamisen (697).
Kuluvana vuonna yhtiöllä on valmiudet aloittaa noin 1 500 asunnon
rakennustyöt, kun vuonna 2005 aloitettiin 1 251 asunnon
rakentaminen.

Yhtiön omistuksessa oli katsauskauden päättyessä käyttämätöntä
rakennusoikeutta yhteensä 785 000 k-m2, josta
asuntorakennusoikeuden osuus oli noin 450 000 k-m2. Lisäksi
sitovia tai ehdollisia yhteistyö- ja kaavoitussopimuksia oli noin
560 000 k-m2 vastaava määrä, josta asuntorakennusoikeuden osuus
oli noin 380 000 k-m2. Markkinatilanteen salliessa yhtiöllä on
mahdollisuus kasvattaa asuntotuotantoaan hyvän tonttivarantonsa
johdosta.

Kasvaneen työvarannon ja suotuisan markkinakehityksen johdosta
Palmbergin koko vuoden näkymät ovat varsin hyvät, ja yhtiön
tuloksen odotetaan paranevan edellisvuodesta.

Tekmanni Oy

Tekmannin liikevaihto oli 87,7 milj. euroa (93,0) ja tulos ennen
veroja 2,8 milj. euroa (3,4). Yhtiön tilauskanta oli 74,0 milj.
euroa (75,8).

Yhtiön edellisvuotta pienempi tulos johtuu pääosin toiminnan
volyymin laskusta ja materiaalikustannusten noususta. Myös
tilauskanta jäi hieman viime vuotta pienemmäksi.

Vilkkaana jatkuva korjausrakentaminen on kuitenkin lisännyt
huollon, kunnossapidon ja korjaustoiminnan kysyntää
talotekniikassa. Varsinkin asuinkerrostalojen putkisaneeraukset
ovat lisääntyneet koko maassa.

Tekmanni Service ja Johnson Controls IFM Nordic solmivat 13.6.2006
sopimuksen Shell-huoltoasemien kunnossapidosta. Sopimuksen piiriin
kuuluu kaikkiaan yli 100 huoltoasemaa, ja se kattaa kaikki
kiinteistöjen ylläpitoon liittyvät palvelut. Lisäksi sopimukseen
sisältyvät taloteknisiin järjestelmiin liittyvät
konsulttipalvelut, valtakunnallinen päivystys sekä tarvittavat
muutostyöt ja peruskorjaustehtävät.


KONSERNIN TILAUSKANTA

Konsernin tilauskanta kasvoi 30,6 % ja oli 1 312,1 milj. euroa
(1 004,7). Kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 347,1 milj.
euroa (321,9). Kotimaan osuus tilauskannasta oli 74 %, muiden
Pohjoismaiden 14 %, Baltian maiden 5 % ja Itä-Euroopan osuus 5 %.
Päällystys- ja kiviainesryhmän ja Lemconin tilauskannasta
kansainvälisen toiminnan osuus oli noin puolet.

Tilauskanta toimialoittain

Milj. euroa                   6/06      6/05    muutos-%
                                                        
Päällystys- ja               
kiviainesryhmä               313,5     284,9        10,0
Rakennusmateriaaliryhmä       35,3      29,2        20,9
Lemcon Oy                    347,2     236,6        46,7
Oy Alfred A. Palmberg Ab     542,1     378,1        43,4
Tekmanni                      74,0      75,8       - 2,4
Yhteensä                   1 312,1   1 004,7        30,6


Käynnistetyistä uusista rakennuskohteista merkittävin oli
Salmisaareen rakennettava toimitilakokonaisuus, johon myös
Lemminkäisen pääkonttori siirtyy vuonna 2009. Tilat vuokrataan
niiden rakennuttajalta työeläkeyhtiö Varmalta ja rakentajana
toimii Palmberg. Urakan arvo on n. 100 milj. euroa, ja hanke
sisältyy kokonaisuudessaan yhtiön katsauskauden tilauskantaan.

Lemcon Oy on sopinut projektinjohtourakasta museokeskuksen
rakentamiseksi Kotkaan. Kohteen rakennustyöt ovat alkaneet, ja
museokeskus valmistuu marraskuussa 2007. Urakkasopimuksen arvo on
26,3 miljoonaa euroa, ja se sisältyy katsauskauden tilauskantaan.

Helsingin kaupungin kanssa on allekirjoitettu sopimus keskustan
maanalaisen huoltoväylän itäosan louhinta- ja lujitustöistä.
Sopimuksen arvo on 21,7 milj. euroa, ja se sisältyy katsauskauden
tilauskantaan. Louhintatyöt ovat alkaneet ja Lemcon arvioi työn
valmistuvan kesällä 2008.

Lemcon Oy on voittanut Kiinteistö Oy Helsingin Hiilirannan ja
Hiilipihan pohjarakennusurakan Salmisaaresta. Urakkasumma on noin
9 milj. euroa, joka sisältyy katsauskauden tilauskantaan. Työt
aloitettiin heinäkuussa ja ne kestävät kevääseen 2008.

Palmbergin tytäryhtiö Oka Oy rakentaa Lappeenrannan keskustaan
kauppakeskuksen, joka sisältää myös toimistotilaa, parkkihallin ja
asuntoja. Hankkeen kokonaisarvo on n. 41 milj. euroa. Hanke
sisältyy osittain katsauskauden tilauskantaan.

Palmberg on allekirjoittanut Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian
kanssa sopimuksen kahden toimitalon rakentamisesta Länsi-Pasilaan.
Kohteen arvo on n. 50 milj. euroa. Hanke ei sisälly katsauskauden
tilauskantaan.


KONSERNIRAKENNE

Vuoden 2006 alussa Rakennusmateriaaliryhmän katto- ja
betoniliiketoiminnat siirrettiin uusille tytäryhtiöille
Lemminkäinen Katto Oy:lle ja Lemminkäinen Betonituote Oy:lle.
Uudet yhtiöt muodostavat edelleen Rakennusmateriaaliryhmän yhdessä
Omni-Sica Oy:n kanssa.


RAHOITUS

Rahavirtalaskelman mukainen liiketoiminnan rahavirta oli -112,5
milj. euroa (-64,9), investointien rahavirta -17,1 milj. euroa (-
10,8) ja rahoituksen rahavirta 135,0 milj. euroa (77,8).
Katsauskauden rahavirtaan sisältyy vuodelta 2005 maksettuja
osinkoja 18,1 milj. euroa (11,1).

Korollinen vieras pääoma katsauskauden lopussa oli 426,6 milj.
euroa (378,7) ja likvidit varat 47,4 milj. euroa (42,6).
Korollinen nettovelka oli 379,2 milj. euroa (336,1). Korollisen
nettovelan muutos vertailukaudesta oli 43,1 milj. euroa.

Rahavirtojen ja nettovelan muutokset vertailukauteen nähden
johtuvat suuremmista osingoista, vuoden 2005 volyymin kasvusta ja
projektirahoituksen muutoksista.

Nettorahoituskulut olivat 7,1 milj. euroa (4,1), mikä oli 1,0 %
liikevaihdosta (0,6). Omavaraisuusaste oli 23,1 % (22,3) ja
nettovelkaantumisaste (gearing) 186,4 % (193,0).


INVESTOINNIT

Katsauskauden investoinnit olivat 31,4 milj. euroa (26,2).
Investoinnit olivat lähinnä päällystys-, murskaus- ja
louhintakaluston, rakennusmateriaalien tuotantolaitteiden sekä
talonrakennuskaluston hankintoja.


HENKILÖSTÖ

Konserniyhtiöiden palveluksessa oli katsauskauden aikana
keskimäärin 7 955 henkilöä (7 551), joista ulkomailla työskenteli
2 080 henkilöä (1 799). Henkilömäärä katsauskauden lopussa oli
9 415 (8 927).


YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Lemminkäinen Oyj:n 17.3.2006 pidetty varsinainen yhtiökokous
vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2005 ja myönsi hallituksen
jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden. Yhtiökokous päätti
hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa osinkoa 1,00 euroa
osakkeelta eli yhteensä 17 021 250,00 euroa. Osingonmaksun
täsmäytyspäivä oli 22.3.2006 ja osingon maksupäivä 29.3.2006.

Yhtiön hallituksen jäseniksi valittiin Berndt Brunow, Erkki J.
Pentti, Heikki Pentti, Teppo Taberman ja Sakari Tamminen. Hallitus
on valinnut puheenjohtajakseen Heikki Pentin ja
varapuheenjohtajakseen Teppo Tabermanin.

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-Yhteisö
PricewaterhouseCoopers Oy, jossa päävastuullisena
tilintarkastajana toimii Jan Holmberg, KHT.


OSAKKEET

Lemminkäinen Oyj:n osakkeen kurssi oli katsauskauden alussa 30,50
euroa (15,74) ja katsauskauden lopussa 29,28 euroa (22,99).
Osakkeita vaihdettiin 1 984 384 kpl (3 006 655). Osakekannan
markkina-arvo kauden lopussa oli 498,4 milj. euroa (391,3).


KILPAILUVIRASTON ASFALTTI- JA KATTOHUOPA-ALAA KOSKEVAT EPÄILYT

Kilpailuvirasto esitti maaliskuussa 2004 Lemminkäiselle 68 milj.
euron seuraamusmaksua epäilemässään asfalttikartelliasiassa.
Lemminkäinen on markkinaoikeudelle antamassaan vastineessa
kiistänyt kilpailuviraston syytökset perusteettomina ja vaatii
markkinaoikeutta hylkäämään viraston esityksen kokonaisuudessaan.
Asian käsittely markkinaoikeudessa on kesken.
Kilpailuvirasto antoi maaliskuussa 2006 kattohuopa-alan yhtiöiden
kommentoivaksi esitysluonnoksen, jonka mukaan se epäilee niiden
välillä tapahtuneen kiellettyä tietojenvaihtoa vuosina 1996-2002.
Luonnos ei sisältänyt kilpailuviraston esitystä seuraamusmaksun
määrästä. Lemminkäinen on tutkinut kilpailuviraston epäilyt ja
selvittänyt virastolle antamassaan vastineessa, että yhtiön
toiminta on ollut kilpailusäännösten mukaista.

NÄKYMÄT VUODELLE 2006

Lemminkäisen kuluvan vuoden näkymät ovat varsin myönteiset.
Konsernin kasvava asuntotuotanto ja kansainvälisen liiketoiminnan
myönteinen kehitys, myös uusilla markkina-alueilla, luovat hyvät
edellytykset yhtiön liikevaihdon ja tilauskannan kasvulle. Kuluvan
vuoden tuloksen odotetaan paranevan edellisvuodesta.


Helsingissä 9. päivänä elokuuta 2006

LEMMINKÄINEN OYJ
Hallitus


Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.


OSAVUOSIKATSAUKSEN TAULUKKO-OSA

LAADINTAPERIAATTEET

Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS -standardien kirjaamis- ja
jaksottamisperiaatteita noudattaen. Osavuosikatsauksen
laatimisessa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita kuin
vuositilinpäätöksessä 2005.

TILINPÄÄTÖSASIAKIRJAT JA MUUT LIITETIEDOT

1) Konsernin tuloslaskelma
2) Konsernin tuloslaskelma, vuosineljänneksittäin
3) Liikevaihto toimialoittain
4) Liikevaihto toimialoittain, vuosineljänneksittäin
5) Liiketulos toimialoittain
6) Liiketulos toimialoittain, vuosineljänneksittäin
7) Konsernitase
8) Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
9) Konsernin rahavirtalaskelma
10) Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut
11) Osakekohtaiset tunnusluvut
12) Konsernin antamat vakuudet ja vastuusitoumukset


KONSERNIN TULOSLASKELMA                                         
                                                                       
Milj. euroa           6/2006  6/2005   Muutos Muutos-   12/2005        
                                                    %                  
Liikevaihto            731,2   655,5     75,7    11,5   1 601,7        
Liiketoiminnan                                                         
tuotot ja kulut       -698,1  -634,1    -64,0   -10,1  -1 495,3        
Poistot                -14,2   -13,9     -0,3    -2,2     -34,0        
Liiketulos              18,9     7,5     11,4              72,5        
Rahoituskulut           -7,9    -6,2     -1,7   -27,4     -11,5        
Rahoitustuotot           0,8     2,0     -1,2   -60,0       3,8        
Osuus osakkuus-                                                        
yhtiöiden tuloksista    -0,2     0,2     -0,4               1,1        
Tulos ennen veroja      11,6     3,7      7,9              65,9        
Tuloverot               -3,0    -1,0     -2,0             -17,4        
Tilikauden tulos         8,6     2,6      6,0              48,5        
                                                                       
Tilikauden tuloksen jakautuminen                                
Emoyhtiön                                                              
omistajille              5,3     0,4      4,9              43,7        
Vähemmistölle            3,3     2,2      1,1    50,0       4,7        
                                                                       
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta                     
laskettu osakekohtainen tulos                                   
Tulos/osake, euroa      0,31    0,03                       2,57        
Tulos/osake, euroa,                                                    
laimennettu             0,31    0,03                       2,57        
                                                                

KONSERNIN TULOSLASKELMA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
                                                                       
                        1-3/    4-6/     7-9/  10-12/      1-3/    4-6/
Milj. euroa             2005    2005     2005    2005      2006    2006
                                                                       
Liikevaihto            231,2   424,3    516,7   429,5     303,5   427,8
Liiketoiminnan                                                         
tuotot ja kulut       -237,2  -396,9   -454,4  -406,8    -305,3  -392,8
Poistot                 -5,0    -8,9    -12,7    -7,4      -5,0    -9,2
Liiketulos             -11,0    18,5     49,6    15,3      -6,8    25,8
Rahoituskulut           -2,6    -3,5     -2,7    -2,7      -2,7    -5,2
Rahoitustuotot           0,9     1,2      0,9     0,9       0,8     0,0
Osuus osakkuus-                                                        
yhtiöiden tuloksista    -0,1     0,3      0,8     0,0      -0,3     0,2
Tulos ennen veroja     -12,8    16,4     48,7    13,5      -9,1    20,7
Tuloverot                3,2    -4,2    -13,0    -3,4       1,7    -4,8
Tilikauden tulos        -9,6    12,2     35,7    10,1      -7,3    15,9
                                                                
Tilikauden tuloksen jakautuminen                                
Emoyhtiön                                                              
omistajille            -10,9    11,3     34,1     9,2      -8,3    13,6
Vähemmistölle            1,3     0,9      1,6     0,9       1,0     2,4
                                                                       
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta                     
laskettu osakekohtainen tulos                                   
Tulos/osake, euroa     -0,64    0,66     2,00    0,54     -0,49    0,80
Tulos/osake, euroa,                                                    
laimennettu            -0,64    0,66     2,00    0,54     -0,49    0,80
                                                                
                                                                
LIIKEVAIHTO TOIMIALOITTAIN                                             
                                                                       
Milj. euroa           6/2006  6/2005   Muutos Muutos-   12/2005        
                                                    %                  
Lemminkäinen Oyj                                                       
Päällystys- ja                                                         
kiviainesryhmä         171,8   162,1      9,7     6,0     514,7        
Rakennusmateriaali-                                                    
ryhmä                   41,5    42,1     -0,6    -1,4     100,3        
Lemcon Oy              172,7   149,3     23,4    15,7     328,8        
Oy Alfred A.                                                           
Palmberg Ab            271,3   235,2     36,1    15,3     517,3        
Tekmanni Oy             87,7    93,0     -5,3    -5,7     191,1        
Muut                   -13,8   -26,3     12,5    47,5     -50,4        
Konserni yhteensä      731,2   655,5     75,7    11,5   1 601,7        
                                                                       
                                                                       
LIIKEVAIHTO TOIMIALOITTAIN, VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN                      
                                                                       
                        1-3/    4-6/     7-9/  10-12/      1-3/    4-6/
Milj. euroa             2005    2005     2005    2005      2006    2006
                                                                       
Lemminkäinen Oyj                                                       
Päällystys- ja                                                         
kiviainesryhmä          21,5   140,6    223,8   128,8      23,9   147,8
Rakennusmateriaali-                                                    
ryhmä                   13,2    28,9     38,7    19,4      11,6    29,8
Lemcon Oy               66,0    83,3     82,6    96,9     100,9    71,8
Oy Alfred A.                                                           
Palmberg Ab             99,4   135,8    140,0   142,2     129,7   141,7
Tekmanni Oy             40,5    52,5     46,8    51,4      42,9    44,8
Muut                    -9,4   -16,9    -15,0    -9,2      -5,6    -8,2
Konserni yhteensä      231,2   424,3    516,7   429,5     303,5   427,8
                                                                       
                                                                       
LIIKETULOS TOIMIALOITTAIN                                              
                                                                       
Milj. euroa           6/2006  6/2005   Muutos Muutos-   12/2005        
                                                    %                  
Lemminkäinen Oyj                                                       
Päällystys- ja                                                         
kiviainesryhmä         -14,5   -11,8     -2,7   -22,9      20,5        
Rakennusmateriaali-                                                    
ryhmä                   -0,6    -1,6      1,0    62,5       0,6        
Lemcon Oy                7,2     4,7      2,5    53,2      15,3        
Oy Alfred A.                                                           
Palmberg Ab             21,9    13,1      8,8    67,2      28,3        
Tekmanni Oy              2,4     3,1     -0,7   -22,6       6,8        
Muut                     2,7     0,0      2,7               1,0        
Konserni yhteensä       18,9     7,5     11,4              72,5        
                                                                       
                                                                       
LIIKETULOS TOIMIALOITTAIN, VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN                       
                                                                       
                        1-3/    4-6/     7-9/  10-12/      1-3/    4-6/
Milj. euroa             2005    2005     2005    2005      2006    2006
                                                                       
Lemminkäinen Oyj                                                       
Päällystys- ja                                                         
kiviainesryhmä         -16,2     4,4     28,7     3,7     -20,6     6,1
Rakennusmateriaali-                                                    
ryhmä                   -3,4     1,8      3,8    -1,6      -2,6     1,9
Lemcon Oy                2,6     2,1      5,4     5,2       4,1     3,1
Oy Alfred A.                                                           
Palmberg Ab              4,6     8,5      9,5     5,7       7,5    14,3
Tekmanni Oy              1,5     1,6      2,5     1,1       2,2     0,1
Muut                    -0,1     0,1     -0,2     1,1       2,5     0,2
Konserni yhteensä      -11,0    18,5     49,6    15,3      -6,8    25,8
                                                                       
                                                                       
KONSERNITASE                                                           
                                                                       
Milj. euroa                   6/2006   6/2005           12/2005        
                                                                       
Pitkäaikaiset varat                                                    
                                                                       
Aineelliset hyödykkeet         175,8    175,6             164,4        
Liikearvot                      67,1     63,7              63,5        
Muut aineettomat                                                       
hyödykkeet                       2,6      2,8               2,5        
Sijoitukset                      8,2     10,9              10,9        
Laskennallinen verosaaminen      9,7      9,1               4,0        
Muut pitkäaikaiset                                                     
saamiset                         1,6      0,2               0,7        
Yhteensä                       265,1    262,3             245,9        
                                                                       
Lyhytaikaiset varat                                                    
Vaihto-omaisuus                266,0    249,3             223,7        
Myyntisaamiset ja                                                      
muut saamiset                  381,9    306,2             263,4        
Rahavarat                       47,4     42,6              42,4        
Yhteensä                       695,3    598,1             529,5        
                                                                       
Varat yhteensä                 960,4    860,4             775,4        
                                                                       
Oma pääoma ja velat                                                    
                                                                       
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma                               
Osakepääoma                     34,0     34,0              34,0        
Muu oma pääoma ennen                                                   
vähemmistöosuutta              153,6    123,6             166,8        
Vähemmistöosuus                 15,8     16,5              14,6        
Oma pääoma yhteensä            203,4    174,1             215,5        
                                                                       
Pitkäaikaiset velat                                                    
Laskennalliset verovelat        14,4     19,4              19,4        
Eläkevelvoitteet                 0,4      0,6               0,5        
Varaukset                        2,3      4,4               4,9        
Korolliset velat               101,2    131,4             103,5        
Muut velat                       2,5      1,1               2,5        
Yhteensä                       120,7    157,0             130,8        
                                                                       
Lyhytaikaiset velat                                                    
Ostovelat ja muut velat        307,5    280,6             267,1        
Varaukset                        3,4      1,5               1,5        
Korolliset velat               325,4    247,2             160,5        
Yhteensä                       636,3    529,3             429,2        
                                                                       
Oma pääoma ja velat                                                    
yhteensä                       960,4    860,4             775,4        
                                                                       
                                                                       
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
                                               Kerty-               Oma
                        Yli-           Arvon-    neet    Vähem-  pääoma
              Osake- kurssi- Muunto-  muutos- voitto-    mistö- yhteen-
Milj. euroa   pääoma rahasto    erot  rahasto   varat     osuus      sä
                                                                       
Oikaistu oma                                                    
pääoma                                                          
1.1.2005        34,0     5,8    -0,2      1,4   125,7      15,2   181,9
                                                                
Muuntoerot                       0,8                                0,8
Ulkomaiseen                                                     
tytäryhtiöön                                                    
tehdyn netto-                                                   
sijoituksen                                                     
suojaus                         -0,2                               -0,2
Siirto arvon-                                                   
muutosrahas-                                                    
tosta                                    -0,2                      -0,2
Käyvän arvon                                                           
muutos                                    0,2                       0,2
Osinkovelan                                                            
peruutus                                          0,0               0,0
Osingonjako                                     -10,2             -10,2
Tilikauden                                                             
tulos                                            43,7       4,7    48,5
Vähemmistö-                                                            
omistuksen                                                             
muutos                                                     -5,3    -5,3
                                                                
Oma pääoma                                                             
31.12.2005      34,0     5,8     0,4      1,5   159,2      14,6   215,5
                                                                       
Muuntoerot                      -0,1                               -0,1
Ulkomaiseen                                                            
tytäryhtiöön                                                           
tehdyn netto-                                                   
sijoituksen                                                     
suojaus                         -0,1                               -0,1
Käyvän arvon                                                           
muutos                                    0,0                       0,0
Myytyjen                                                               
osakkeiden                                                             
vaikutus                                 -1,3                      -1,3
Osingonjako                                     -17,0             -17,0
Tilikauden                                                             
tulos                                             5,3       3,3     8,6
Vähemmistö-                                                            
omistuksen                                                             
muutos                                                     -2,1    -2,1
                                                                
Oma pääoma                                                      
30.6.2006       34,0     5,8     0,2      0,2   147,5      15,8   203,4
                                                                       
                                                                       
RAHAVIRTALASKELMA                                                      
                                                                       
Milj. euroa                   6/2006   6/2005           12/2005        
                                                                       
Tulos ennen                                                            
satunnaisia eriä                11,6      3,7              65,9        
Suunnitelman mukaiset                                                  
poistot                         14,2     13,9              34,0        
Muut oikaisut                    3,2      2,0               4,3        
Rahavirta ennen                                                        
käyttöpääoman muutosta          29,0     19,6             104,2        
Käyttöpääoman muutos          -126,1    -73,7             -17,6        
Rahoituserät                    -4,5     -4,7              -7,0        
Maksetut välittömät verot      -10,9     -6,1             -20,1        
Liiketoiminnan rahavirta      -112,5    -64,9              59,5        
Investointien rahavirta        -17,1    -10,8             -18,3        
Lainojen muutos                153,1     88,9             -28,1        
Maksetut osingot               -18,1    -11,1             -11,1        
Rahoituksen                                                            
rahavirta                      135,0     77,8             -39,3        
Rahavarojen muutos               5,4      2,1               1,9        
Rahavarat kauden alussa         42,4     39,9              39,9        
Rahavarojen muuntoero           -0,5      0,6               0,6        
Rahavarat kauden lopussa        47,4     42,6              42,4        
                                                                       
                                                                       
TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ                                                
KUVAAVAT TUNNUSLUVUT          6/2006   6/2005           12/2005        
                                                                       
Oman pääoman tuotto, % 1)        4,1      1,5              24,5        
Sijoitetun pääoman                                                     
tuotto, % 1)                     3,5      1,9              16,5        
Liiketulos-%                     2,6      1,1               4,5        
Omavaraisuusaste, %             23,1     22,3              31,0        
Gearing, %                     186,4    193,0             102,9        
Bruttoinvestoinnit, milj.                                              
euroa (sis. leasingostot)       31,4     26,2              37,4        
Tilauskanta, milj. euroa     1 312,1  1 004,7           1 011,3        
-josta ulkomaantoiminnan                                               
osuus, milj. euroa             347,1    321,9             343,4        
Henkilöstö keskimäärin         7 955    7 551             7 912        
Henkilöstö kauden lopussa      9 415    8 927             7 112        
Liikevaihto milj. euroa        731,2    655,5           1 601,7        
-josta ulkomaantoiminnan                                               
osuus, milj. euroa             217,9    182,6             499,6        
% liikevaihdosta                29,8     27,9              31,2        
                                                                       
1) Tunnuslukua laskettaessa on huomioitu                               
vain katsauskauden tulos.                                              
                                                                       
                                                                       
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT    6/2006   6/2005           12/2005        
                                                                       
Tulos/osake, euroa              0,31     0,03              2,57        
Oma pääoma/osake, euroa        11,03     9,26             11,80        
Osinko/osake, euroa                                        1,00        
Osinko/tulos, %                                            38,9        
Osakekannan markkina-arvo,                                             
milj. euroa                    498,4    391,3             519,1        
Kurssi kauden lopussa, euroa   29,28    22,99             30,50        
Vaihto kaudella, 1 000 kpl     1 984    3 007             4 610        
Osakkeiden lukumäärä,                                                  
1 000 kpl                     17 021   17 021            17 021        
                                                                       
                                                                       
VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET                                          
                                                                       
Milj. euroa                   6/2006   6/2005           12/2005        
                                                                       
Vakuudet omista                                                        
sitoumuksista
Annetut kiinteistö-                                                    
kiinnitykset                     2,9      3,3               3,3        
Annetut yrityskiinnitykset      99,7     99,6              99,2        
Pantatut arvopaperit             0,5      4,1               0,7        
Yhteensä                       103,1    107,1             103,3        
                                                                       
Takaukset                                                              
Osakkuusyritysten puolesta       0,8      0,3               0,4        
Muiden puolesta                  0,9      0,0               5,3        
                                                                       
Vuokravastuut                   26,3     23,5              27,7        
                                                                       
Johdannaissopimukset                                                   
                                                                       
Valuuttatermiinit                                                      
Nimellisarvo                    10,1     21,1              18,1        
Käypä arvo                       0,0     -0,1              -0,2        
                                                                       
Valuuttaoptiot, ostetut                                                
Nimellisarvo                     0,0      3,3               1,7        
Käypä arvo                       0,0      0,0               0,0        
                                                                       
Valuuttaoptiot, asetetut                                               
Nimellisarvo                     0,0      2,9               1,7        
Käypä arvo                       0,0     -0,2              -0,2        
                                                                       
Korko-optiot, ostetut                                                  
Nimellisarvo                    35,5      7,9              36,4        
Käypä arvo                       0,0      0,0               0,0        
                                                                       
Korko-optiot, asetetut                                                 
Nimellisarvo                     6,1      7,9               6,9        
Käypä arvo                      -0,2     -0,6              -0,4        
                                                                       
Koronvaihtosopimukset                                                  
Nimellisarvo                    39,5     12,8              12,1        
Käypä arvo                      -1,8     -0,2              -0,1        
                                                                       
Sopimusten käypä arvo on tilinpäätöspäivän markkinahinnan              
perusteella laskettu voitto tai tappio sopimuksen                      
sulkemisesta.