Lemminkäisen asuinkerrostalolle Invalidiliiton Helppo liikkua -tunnus

LEMMINKÄINEN OYJ               LEHDISTÖTIEDOTE    17.6.2013 KLO 9.00
 
LEMMINKÄISEN ASUINKERROSTALOLLE INVALIDILIITON HELPPO LIIKKUA -TUNNUS
 
Lemminkäisen Vuosaaren Kahvikortteliin rakenteilla oleva asuinkerrostalo As Oy Helsingin Aamukahvi on saanut Invalidiliiton myöntämän Helppo liikkua -tunnuksen rakennussuunnitelmastaan.
 
Helppo liikkua -tunnuksen saamiseksi asuinkerrostalon täytyy olla toimiva ja esteettömäksi suunniteltu sekä sisätiloiltaan että piha-alueeltaan. Esteettömyysvaatimukset koskevat sisätilojen osalta muun muassa sisäänkäyntiä, porrastiloja, hissejä, valaistusta sekä ovien leveyttä. Piha-alueilla tulee olla muun muassa selkeät opasteet, riittävän leveät ja tasaiset kulkuväylät, esteettömät pysäköintipaikat lähellä sekä saattoliikenteen pysähtymismahdollisuus.
 
As Oy Helsingin Aamukahvi on Lemminkäisen ensimmäinen Helppo liikkua -tunnuksen saanut asuinkerrostalo.

”Tavoittelemme tunnusta asuinkerrostalokohteisiimme useammalla paikkakunnalla. Lisäksi huomioimme esteettömän liikkumisen mahdollisuuksien mukaan kaikissa Lemminkäisen tulevissa asuintaloissa”, kertoo liiketoimintajohtaja Hannele Laine Lemminkäiseltä.
 
Helppo liikkua on Invalidiliiton valtakunnallinen kampanja, jossa pyritään sujuvoittamaan ja helpottamaan liikkumista niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Samalla aktivoidaan ihmisiä kertomaan, mitkä ovat helppoja tai hankalia paikkoja liikkua. Kampanjaan voi tutustua osoitteessa www.helppoliikkua.fi.
 
LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä
 
LISÄTIETOJA:
Hannele Laine, liiketoimintajohtaja, asunnot
Talonrakentaminen-toimiala
Puh. 02071 57156
hannele.laine@lemminkainen.com

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi
 
Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja kansainväliset toiminnot. Liikevaihto vuonna 2012 oli noin 2,3 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin 40 prosenttia. Konsernin palveluksessa työskentelee keskimäärin 8 200 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi