Lemminkäisen ja Skanskan työyhteenliittymä esisopimukseen S-ryhmän uuden logistiikkakeskuksen rakentamisesta

LEMMINKÄINEN OYJ         LEHDISTÖTIEDOTE              2.11.2012 KLO 10.00


LEMMINKÄISEN JA SKANSKAN TYÖYHTEENLIITTYMÄ ESISOPIMUKSEEN S-RYHMÄN UUDEN LOGISTIIKKAKESKUKSEN RAKENTAMISESTA

Lemminkäisen ja Skanskan muodostama työyhteenliittymä Freeway ja S-ryhmän Logistiikkakeskukset Oy ovat allekirjoittaneet esisopimuksen S-ryhmän uuden valtakunnallisen päivittäistavaroiden logistiikkakeskuksen rakentamisesta projektinjohtourakkana Sipooseen. Lemminkäinen ja Skanska osallistuvat työyhteenliittymään tasaosuuksilla.

Logistiikkakeskuksen pinta-alaksi tulee noin 193 000 bruttoneliömetriä ja tilavuudeksi noin 3 400 000 kuutiometriä. Hanke toteutetaan laajuutensa vuoksi viidessä toisiinsa limittyvässä vaiheessa. Solmittu esisopimus koskee koko hankkeen toteuttamista, mutta varsinaiset urakkasopimukset solmitaan toteutusvaihekohtaisesti. Ensimmäisen vaiheen toteutusta koskeva urakkasopimus on tarkoitus allekirjoittaa alkuvuodesta 2013.

Pohjois-Sipoon Bastukärriin rakennettavalle logistiikkakeskukselle haetaan BREEAM-ympäristöluokitusta. Työt pyritään aloittamaan kesällä 2013, ja rakentaminen kestää syksyyn 2018.

Vuosina 2010-2012 Lemminkäinen toteutti S-ryhmälle projektinjohtourakkana käyttötavaroiden logistiikkakeskuksen viereiselle tontille.

"Olemme erittäin iloisia, että voimme jatkaa hyvää yhteistyötämme S-ryhmän kanssa. Käyttötavaroiden logistiikkakeskuksen rakentaminen on vahva näyttö meidän osaamisestamme", toteaa toimialajohtaja Jukka Terhonen Lemminkäiseltä. "Meillä on myös paljon kokemusta hyvästä yhteistyöstä Skanskan kanssa, joten työyhteenliittymän muodostaminen heidän kanssaan on helppoa."

"Näin vaativaan hankkeeseen on hyvä lähteä tuttujen yhteistyökumppaneiden SOK:n ja Lemminkäisen kanssa. Valmistelevat työt ovat jo täysillä käynnissä", kertoo toimialajohtaja Jarkko Muurimäki Skanskasta.

 

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä


LISÄTIETOJA:

Lemminkäinen Oyj
Jukka Terhonen
Talonrakentamisen toimialajohtaja
Puh. 02071 57111
jukka.terhonen@lemminkainen.com

Skanska Oy
Pauli Karjalainen
Tulosyksikön johtaja
Puh. 040 722 1068
pauli.karjalainen@skanska.fi


JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja kansainväliset toiminnot. Liikevaihto vuonna 2011 oli noin 2,3 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin kolmannes. Konsernin palveluksessa työskentelee keskimäärin 8 400 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Virossa Skanskan toimintaan sisältyvät rakentamispalvelut ja asuntoprojektikehitys. Skanskan Suomen ja Viron liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2011 oli noin 1 miljardi euroa ja henkilöstön määrä noin 3360. www.skanska.fi