Markkinanäkymät vuodelle 2016

Lähteet: Eurconstruct, yhtiön oma arvio

Osavuosikatsaus 1–9 2016
27.10.2016

Suomessa rakentamisen kokonaismäärän odotetaan kasvavan vuonna 2016. Asuntorakentamisen ennustetaan kasvavan, ja asuntojen kysyntä painottuu yhä kasvukeskusten pieniin asuntoihin. Sijoittajamyynnin odotetaan säilyvän aktiivisena, mutta kuluttajamyynti on piristynyt. Toimitilarakentaminen kasvaa yksittäisten suurhankkeiden sekä julkisen sektorin hankkeiden myötä. Korjausrakentamisen odotetaan olevan edelleen vilkasta, mutta sen kasvu hidastuu.

Hallituksen kehysriihen infrahankkeita koskevat päätökset parantavat sekä päällystyksen että infraprojektien näkymiä. Muutamien hankkeiden toteutuminen kuitenkin edellyttää vielä päätöksiä kaupunkien ja kuntien viranomaisilta. Infrarakentamisen odotetaan pysyvän vakaana vuonna 2016. Valtion suunnittelemat panostukset perusväylänpitoon lisäävät jonkin verran päällystyksen kysyntää lähivuosina. Infraprojektien kysyntää ylläpitävät vaativat hankkeet kasvukeskuksissa sekä teollisuuden investoinnit.

Norjassa ja Ruotsissa infrarakentamista tukevat valtion monivuotiset liikenneinfran kehitysohjelmat. Molemmissa maissa infrarakentamisen odotetaan kasvavan vuonna 2016. Kasvukeskusten ympärillä on Ruotsissa ja Norjassa käynnissä tai suunnitteilla mittavia väylä- ja ratahankkeita, mikä lisää infraprojektien kysyntää. Maissa panostetaan myös energiantuotannon kehittämiseen ja uusimiseen. Päällystyksen kysyntä pysynee Ruotsissa vuoden 2015 tasolla. Norjassa valtion investoinnit päällystykseen ovat vakaat.

Tanskassa päällystyksen kasvua rajoittaa julkisten investointien pieneneminen.

Venäjällä markkinatilanne pysynee epävarmana. Öljyn hinnan vaihtelu heijastuu valuuttakurssiin. Talonrakentamisen neuvottelu-urakoinnissa urakoitsijan luotettavuus on muodostunut kilpailueduksi. Isojen väylien rakentamis- ja korjaustyöt ylläpitävät päällystyksen kysyntää.

Baltian maissa infrarakentamisen määrän arvioidaan kääntyvän maltilliseen kasvuun vuoden 2016 jälkeen. Rail Baltica -rautatiehankkeen käynnistyminen lisäisi infrarakentamisen kysyntää kaikissa Baltian maissa.


Osavuosikatsaus 1–6 2016
28.7.2016

Suomessa rakentamisen kokonaismäärän odotetaan kasvavan vuonna 2016. Asuntorakentamisen ennustetaan kasvavan, ja asuntojen kysyntä painottuu yhä kasvukeskusten pieniin asuntoihin. Sijoittajamyynnin odotetaan säilyvän aktiivisena. Toimitilarakentaminen kasvaa yksittäisten suurhankkeiden sekä julkisen sektorin hankkeiden myötä. Korjausrakentamisen odotetaan olevan edelleen vilkasta, mutta sen kasvu hidastuu.

Hallituksen kehysriihen infrahankkeita koskevat päätökset parantavat sekä päällystyksen että infraprojektien näkymiä. Muutamien hankkeiden toteutuminen kuitenkin edellyttää vielä päätöksiä kaupunkien ja kuntien viranomaisilta. Infrarakentamisen odotetaan pysyvän vakaana vuonna 2016. Valtion suunnittelemat panostukset perusväylänpitoon lisäävät jonkin verran päällystyksen kysyntää lähivuosina. Infraprojektien kysyntää ylläpitävät vaativat hankkeet kasvukeskuksissa sekä teollisuuden investoinnit.

Norjassa ja Ruotsissa infrarakentamista tukevat valtion monivuotiset liikenneinfran kehitysohjelmat. Molemmissa maissa infrarakentamisen odotetaan kasvavan vuonna 2016. Kasvukeskusten ympärillä on Ruotsissa ja Norjassa käynnissä tai suunnitteilla mittavia väylä- ja ratahankkeita, mikä lisää infraprojektien kysyntää. Maissa panostetaan myös energiantuotannon kehittämiseen ja uusimiseen. Päällystyksen kysyntä pysynee Ruotsissa vuoden 2015 tasolla. Norjassa valtion investoinnit päällystykseen ovat laskussa.

Tanskassa päällystyksen kasvua rajoittaa julkisten investointien pieneneminen.

Venäjällä markkinatilanne pysynee epävarmana. Öljyn hinnan vaihtelu heijastuu valuuttakurssiin. Talonrakentamisen neuvottelu-urakoissa kilpailu on tiukkaa. Isojen väylien rakentamis- ja korjaustyöt ylläpitävät päällystyksen kysyntää.

Baltian maissa infrarakentamisen määrän arvioidaan kääntyvän maltilliseen kasvuun vuoden 2016 jälkeen. Rail Baltica -rautatiehankkeen käynnistyminen lisäisi infrarakentamisen kysyntää kaikissa Baltian maissa.


Osavuosikatsaus 1–3 2016
28.4.2016

Suomessa rakentamisen kokonaismäärän odotetaan kasvavan hieman vuonna 2016. Asuntotuotanto pysynee vakaana, ja asuntojen kysyntä painottuu yhä kasvukeskusten pieniin asuntoihin. Sijoittajamyynnin odotetaan säilyvän aktiivisena. Toimitilarakentaminen kasvaa yksittäisten suurhankkeiden sekä julkisen sektorin hankkeiden myötä. Korjausrakentamisen odotetaan olevan edelleen vilkasta, mutta sen kasvu hidastuu.

Hallituksen kehysriihen infrahankkeita koskevat päätökset parantavat sekä päällystyksen että infraprojektien näkymiä. Muutamien hankkeiden toteutuminen kuitenkin edellyttää vielä päätöksiä kaupunkien ja kuntien viranomaisilta. Tie- ja väylärakentamisen odotetaan pysyvän vakaana vuonna 2016. Valtion suunnittelemat panostukset perusväylänpitoon lisäävät jonkin verran päällystyksen kysyntää lähivuosina. Infraprojektien kysyntää ylläpitävät vaativat hankkeet kasvukeskuksissa.

Norjassa ja Ruotsissa infrarakentamista tukevat valtion monivuotiset liikenneinfran kehitysohjelmat. Molemmissa maissa infrarakentamisen odotetaan kasvavan vuonna 2016. Kasvukeskusten ympärille on Ruotsissa ja Norjassa käynnissä tai suunnitteilla mittavia väylä- ja ratahankkeita, mikä lisää infraprojektien kysyntää. Maissa panostetaan merkittävästi myös energiantuotannon kehittämiseen ja uusimiseen. Päällystyksen kysyntä pysynee Ruotsissa vuoden 2015 tasolla. Norjassa valtion investoinnit päällystykseen ovat laskussa.

Tanskassa päällystyksen kasvua rajoittaa julkisten investointien pieneneminen.

Venäjällä markkinatilanne pysynee epävarmana. Öljyn hinnan vaihtelu heijastuu valuuttakurssiin. Inflaation nousu heikentää yhä kuluttajien ostovoimaa. Isojen väylien rakentamis- ja korjaustyöt ylläpitävät päällystyksen kysyntää.

Baltian maissa infrarakentamisen määrän arvioidaan kääntyvän maltilliseen kasvuun vuonna 2016. Rail Baltica -rautatiehankkeen käynnistyminen lisäisi infrarakentamisen kysyntää kaikissa Baltian maissa.


Tilinpäätöstiedote 2015
4.2.2016

Suomessa rakentamisen kokonaismäärän odotetaan kasvavan hieman vuonna 2016. Asuntotuotanto pysynee vakaana, ja asuntojen kysyntä painottuu yhä kasvukeskusten pieniin asuntoihin. Sijoittajamyynnin odotetaan säilyvän aktiivisena. Toimitilarakentaminen kasvaa yksittäisten suurhankkeiden sekä julkisen sektorin hankkeiden myötä. Korjausrakentaminen on edelleen vilkasta, mutta sen kasvu hidastuu. 

Valtion leikkaukset ja taloudellinen epävarmuus rajoittavat infrarakentamisen investointeja Suomessa. Tie- ja väylärakentamisen ei odoteta kasvavan vuonna 2016, vaikka valtion suunnittelemat panostukset perusväylänpitoon lisäävät jonkin verran päällystyksen kysyntää lähivuosina. Infraprojektien kysyntää ylläpitävät vaativat hankkeet kasvukeskuksissa, mutta markkinan odotetaan heikkenevän vuonna 2016, sillä monia päätöksiä odotetaan yhä.

Norjassa ja Ruotsissa infrarakentamista tukevat valtion monivuotiset liikenneinfran kehitysohjelmat. Molemmissa maissa infrarakentamisen odotetaan kasvavan vuonna 2016. Kasvukeskusten ympärille on Ruotsissa ja Norjassa käynnissä tai suunnitteilla mittavia väylä- ja ratahankkeita, mikä lisää infraprojektien kysyntää. Maissa panostetaan merkittävästi myös energiantuotannon kehittämiseen ja uusimiseen. Päällystyksen kysyntä pysynee Ruotsissa ja Norjassa vuoden 2015 tasolla.

Tanskassa päällystyksen kasvua rajoittaa julkisten investointien pieneneminen.

Venäjällä markkinatilanne pysynee epävarmana. Öljyn hinnan vaihtelu heijastuu valuuttakurssiin. Inflaation nousu heikentää yhä kuluttajien ostovoimaa. Venäjän valtio pyrkii edelleen ylläpitämään asuntojen kysyntää subventoimalla kuluttajien asuntoluottoja. Isojen väylien rakentamis- ja korjaustyöt ylläpitävät päällystyksen kysyntää.

Baltian maissa infrarakentamisen määrän arvioidaan kääntyvän maltilliseen kasvuun vuonna 2016. Rail Baltica -rautatiehankkeen käynnistyminen lisäisi infrarakentamisen kysyntää kaikissa Baltian maissa.

 

Päivitetty 27.10.2016