Toimitusjohtajan katsaus
"Rakentamisen luotettavuus ja laatu korostuvat, kun kaupungistuminen luo kysyntää uudenlaisille asumisratkaisuille ja sujuville liikenneyhteyksille."
(Lähde: Lemminkäisen vuosikertomus 2012)

Vuosi 2012 oli tyypillinen ”uuden normaalin” vuosi. Suomessa alkuvuoden lievä positiivinen vire vaihtui syksyllä alakuloon. Rakentamisen kokonaismäärä laski noin 3 prosenttia. Eniten keskustelua vuoden aikana herättivät asuntorakentaminen ja asumisen kalleus erityisesti pääkaupunkiseudulla. Pullonkauloiksi todettiin mm. hidas kaavoitus ja tonttien korkeat hinnat. Ruotsi ja Norja jatkoivat merkittäviä investointeja infrastruktuuriin, jonka ne näkevät maalle kilpailuetutekijänä. Toisaalta houkutteleva markkina kovensi kilpailua. Venäjällä ja erityisesti Lemminkäiselle tärkeässä Pietarissa on julkisesti otettu tavoitteeksi asumisväljyyden, asumisen laadun ja energiatehokkuuden parantaminen. Kehitystä jarrutti hidas rakennuslupaprosessi.
Epätasaisesta markkinatilanteesta huolimatta voimme olla kohtuullisen tyytyväisiä vuoteen 2012. Kasvoimme siellä, mistä kasvua haimme eli Skandinavian infrarakentamisessa ja Venäjällä, jossa hitaasti käynnistyviä asuntokohteita kompensoi toimitila- ja infrarakentaminen.
Pystyimme myös parantamaan tulostasoamme edellisvuodesta.Liikevoittomme kasvoi 14 prosenttia, 50 miljoonaan euroon. Parannuksesta huolimatta näen kannattavuudessa runsaasti potentiaalia. Positiivista oli myös taseen vahvistuminen. Omavaraisuusasteemme, 38 prosenttia, oli jo yli tavoitetasomme. Tulosparannuksen taustalla oli ennen kaikkea omien toimintatapojemme viilaaminen kustannustehokkaammaksi. Ohensimme myös organisaatiotamme ja kehitimme hankintatoimea. Lisäksi panostimme vahvasti asiakkaisiin.Asiakkaiden tyytyväisyys palvelutasoomme ja laatuun kehittyi positiivisesti, mutta pystymme vielä parempaan.
Vuoteen 2013 lähdimme edellisvuotista hieman suuremman ja kannattavamman tilauskannan turvin. Toimintamme painopisteenä on edelleen kannattavuuden parantaminen. Jatkamme hankintatoimen uudistamista, kehitämme yhteistyötä toimittajien ja alihankkijoiden kanssa sekä tehostamme prosessejamme niin työmailla kuin hallinnossa. Työturvallisuudessa olemme sitoutuneet alan yhteiseen nolla tapaturmaa -tavoitteeseen. Lisäksi keskitymme esimiestyön kehittämiseen ja tavoitteiden tehokkaaseen maastouttamiseen läpi koko organisaation.
Olemme myös uudistamassa Lemminkäisen strategiaa, sillä nykyinen strategiakausi päättyy tähän vuoteen. Strategiatyön perustana ovat megatrendit: väestö painottuu yhä enemmän kasvukeskuksiin, kaupungistuminen kiihtyy. Tämä luo kysyntää sujuville liikenneyhteyksille, laadukkaille asunnoille, työpaikoille ja tuotantolaitoksille. Yhä enemmän tarvitaan myös innovatiivisia ratkaisuja rakennusten ja kokonaisten alueiden korjausrakentamiseen ja käyttötarkoitusten muutoksiin. Tehokkuus- ja laatuvaatimuksiin vastataan suuremmilla, parhaimmillaan elinkaaren mittaisilla palvelukokonaisuuksilla. Myös rapistuva yhteiskuntainfra ja julkisen talouden vaje edellyttävät uusia toimintamalleja. Energiatehokkuudesta on tullut pysyvä tavoite kaikkeen toimintaan.
Lemminkäisellä näemme nämä megatrendit mahdollisuutena kasvaa ja kehittyä yhteiskunnan vaatimusten mukana. Olemme nykystrategiassamme määritelleet perustehtäväksemme toimivien, turvallisten ja terveellisten olosuhteiden luomisen asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen. Tällä sitoudumme vastuulliseen kaupunkien ja rakennetun ympäristön kehittämiseen. Meille tämä tarkoittaa esimerkiksi loppukäyttäjän huomioonottamista ratkaisuissa, vastuullista alihankkijayhteistyötä, oman henkilöstömme kouluttamista, heidän hyvinvoinnista ja työturvallisuudesta huolehtimista sekä ympäristönäkökohtien huomioimista toiminnassamme. Etsimme jatkuvasti keinoja parantaa toimintamme energia- ja materiaalitehokkuutta sekä työturvallisuutta. Tästä hyötyvät kaikki sidosryhmämme.
Haluan kiittää asiakkaitamme, henkilöstöämme, omistajiamme ja muita sidosryhmiämme hyvästä yhteistyöstä vuonna 2012. Lemminkäinen lähtee luottavaisena uuteen vuoteen
Timo Kohtamäki
Toimitusjohtaja
Päivitetty 19.3.2013
