Porvoon silta

Lemminkäinen yrityksenä

Lemminkäinen - paras tapa rakentaa

Lemminkäinen on merkittävä talonrakentamisen, infrarakentamisen ja talotekniikan osaaja Suomessa. Toimimme aktiivisesti myös muissa Pohjoismaissa, Venäjällä ja Baltian maissa. Sadan vuoden kokemuksella rakennamme toimivia, terveellisiä ja turvallisia olosuhteita asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen. Jatkossa haemme kasvua erityisesti Venäjän asuntorakentamisesta ja Skandinavian infrarakentamisesta.
Lemminkäinen fact sheet

Strategiakautemme 2009–2013 päätavoitteiksi olemme määritelleet liiketoimintojen kehittämisen, taloudellisen aseman parantamisen sekä toimintatapojen yhtenäistämisen yhdeksi yhtenäiseksi Lemminkäiseksi. Näillä keinoilla haemme keskimäärin 10 prosentin liikevaihdon vuosittaista kasvua, 18 prosentin sijoitetun pääoman tuottoa ja 35 prosentin omavaraisuusastetta. Pyrimme myös tasaiseen osingonjakoon, jossa osakkeenomistajille jaetaan osinkoina vähintään 40 % tilikauden tuloksesta.
Lue lisää Lemminkäisen strategiasta

Vuonna 2012 liikevaihtomme oli 2,3 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 38 %. Konsernin palveluksessa työskenteli vuonna 2012 noin 8 200 henkilöä.
Konsernin avainluvut

Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä.
Lemminkäisen osakekurssi

Lemminkäisen liiketoiminta on organisoitu neljään toimialaan:

Kansainväliset toiminnot

Lemminkäisen kaikki Suomen ulkopuoliset toiminnot ovat organisoitu Kansainväliset toiminnot -toimalaan.  Suomen ohella Lemminkäisen päämarkkina-alueet ovat muut Pohjoismaat, Venäjä ja Baltian maat. Ruotsissa Lemminkäisellä on vakiintunut asema kalliorakentamisessa, kun taas Norjassa ja Tanskassa yhtiö on yksi suurimmista päällystysurakoitsijoista. Venäjällä Lemminkäinen toimii pääosin asuntorakentajana Pietarin alueella. Baltian maissa Lemminkäinen on yksi suurimmista infrarakentajista. Kansainvälisten toimintojen osuus Lemminkäisen liikevaihdosta on noin kolmannes, ja tavoitteena on kasvattaa sen osuus 40 prosenttiin.

Talonrakentaminen

Lemminkäinen on yksi Suomen suurimmista talonrakentajista. Talonrakentaminen-toimialan tarjontaan kuuluvat asuntorakentaminen, toimitilarakentaminen, teollisuusrakentaminen, korjausrakentaminen, kiinteistökehitys ja elinkaarihankkeet. Omaperustaisen tuotannon osuus toimialan liikevaihdosta on noin kolmannes ja tavoitteena on kasvattaa sen osuutta yli 50 prosenttiin. Omaan tuotantoon sidottu pääoma tuottaa yhtiölle tulosta hyvässä suhdanteessa.

Infrarakentaminen

Lemminkäinen on Suomen suurin infrarakentaja. Toimialan tarjontaan kuuluvat päällystys- ja kiviainestoiminta, maa- ja pohjarakentaminen, kalliorakentaminen sekä tie-, katu- ja rataverkoston rakentaminen ja kunnossapito. Yhtiön erikoisosaamista ovat vaativat pohja-, kallio- ja betonirakennustyöt etenkin kasvukeskuksissa sekä kaivostoimintaan liittyvät kalliorakentamisen hankkeet. Infrarakentaminen-toimiala tuottaa yhtiölle tasaista tulosta suhdanteista riippumatta.

Talotekniikka

Lemminkäinen on yksi Suomen kolmesta suurimmasta taloteknisten järjestelmien asennus- ja kunnossapitopalveluiden toimittajasta. Palvelutarjontaan kuuluvat talo- ja kiinteistöteknisten järjestelmien asennus- ja kunnossapitopalvelut. Lemminkäisen talotekniikka tarjoaa kokonaispalvelua, joka kattaa kiinteistön koko elinkaaren. Toimialan erikoisosaamiseen kuuluvat myös kylmä- ja sprinkler-osaaminen. Palveluliiketoiminnan osuus on noin kolmannes toimialan liikevaihdosta ja yhtiön tavoitteena on kasvattaa sen osuus noin puoleen. Huolto- ja ylläpitopalvelut tuovat yhtiölle jatkuvaa kassavirtaa.

Avainluvut toimialoittain vuonna 2012

TunnuslukuKansainväliset toiminnotTalonrakentaminenInfrarakentaminenTalotekniikka
Liikevaihto
(osuus konsernista)
934 milj. euroa
(38 %)
682 milj. euroa
(28 %)
591 milj. euroa
(24 %)
230 milj. euroa
(10 %)
Liikevoitto
(osuus konsernista)
17 milj. euroa
(20 %)
20 milj. euroa
(24 %)
44 milj. euroa
(52 %)
3,2 milj. euroa
(4 %)
Liikevoitto-% 1,8% 2,9% 7,4% 1,4%
Tilauskanta
(osuus konsernista)
575 milj. euroa
(34 %)
527 milj. euroa
(41 %)
235 milj. euroa
(17 %)
108 milj. euroa
(7 %)
Henkilöstö
(osuus konsernista)
3 057 
(37 %)
1 425
(17 %)
1 751
(21 %)
1 631
(20 %)

Lemminkäisen taloudellinen tilanne ja tulos vaihtelee vuosineljänneksittäin

Vuodenajoista johtuva kausivaihtelu on tavanomaista Lemminkäiselle. Yhtiön toimialoista kausivaihtelu vaikuttaa eniten päällystystoiminnassa, jossa työkausi käynnistyy keväällä ja seisahtuu talveksi. Norjassa ja Tanskassa päällystyskausi on kuitenkin pääosin Suomea pitempi, jopa ympärivuotinen. Päällystyksen osuus Lemminkäisen kaikesta liiketoiminnasta on noin kolmannes.

Kausivaihtelu näkyy myös Lemminkäisen kvartaaliraportoinnissa. Vuoden ensimmäisen neljänneksen tulos on lähes aina tappiollinen. Vastaavasti vuoden kolmannen neljänneksen tulos on muita parempi, ja tässä vaiheessa myös koko vuoden tulos on useimmiten selvästi positiivinen. Tilauskanta on vuoden vaihteessa pienimmillään ja toisen vuosineljänneksen päättyessä suurimmillaan.

Kausivaihtelusta johtuen liiketoimintaan sitoutuneen pääoman ja vieraan pääoman määrä ovat yleensä suurimmillaan ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Vasta tilinpäätöksessä koko toimintavuotta kuvaavat tunnusluvut antavat oikean käsityksen yhtiön taloudellisesta asemasta.

Lue lisää:

Päivitetty 11.2.2013