Kasvavat liikennevirrat edellyttävät vaativia infraratkaisuja ja toteutuksia

Yhtenä Pohjois-Euroopan suurimmista infrarakentajista olemme mukana rakentamassa ratkaisuja liikenteen solmukohdista sujuvaan kulkemiseen. Uskomme, että ainoa kasvusuunta ei ole vain ylöspäin. Olemme mukana laajentamassa kaupunkeja sinne, missä tilaa on – myös maan alle.

Hallitsemme suuret projektit ja haastavat kaupunkiolosuhteet. Huolehdimme, että suunnittelu ja rakennushankkeet toteutetaan ihmisten ehdoilla, turvallisesti ja kestävästi. Vahva projektinjohto-osaamisemme yhdistettynä kattavaan alueelliseen verkostoomme sekä erikoisurakointiimme tekee meistä lyömättömän yhteistyökumppanin.

Tarjoamme  runsaasti erilaisia erikoisurakoinnin palveluita. Erikoisurakointimme liittyy mm. maanalaisten tilojen rakentamiseen, vaativiin pohjarakennuskohteisiin sekä perustusten vahvistamiseen.